Rakkaustarinoista

Olen viettänyt tänään täydellisen vetelää sunnuntaipäivää, pitkästä aikaa unohdin kaikki suunnitelmat ja ruokakauppakäännöksen jälkeen uppouduin sohvan nurkkaan koko päiväksi. Koska parhaillaan ei ole mitään erityisen vetävää kirjaa keskeneräisenä, sukelsin Netflixin maailmaan, ja katsoin päiväni aikana kaksi romanttista elokuvaa, molemmat jotka perustuivat kirjaan, joita en ole lukenut.

Aloitin iltapäiväni katsomalla Jane Austenin klassikkoon perustuvan Järki ja tunteet vuodelta 1995, pääosissaan mm. Emma Thompson, Kate Winslet, Alan Rickman ja Hugh Grant. Liuta tasokkaita brittinäyttelijöitä, vanhan ajan pukuloistoa ja klassinen rakkaustarina Austenin tyyliin. En ole lukenut Austenilta kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon, sen luettuani vakuutuin että mikään ei voi olla näin loistavaa. Olin oikeassa (ainakin elokuvan perusteella päätellen), mutta viihdyttävä rakkaustarina tämäkin.

Päätin jatkaa päiväni teemaa, ja seuraavaksi katsottavakseni valitsin David Nichollsin muutaman vuoden takaiseen bestselleriin perustuvan One Day (Sinä päivänä) -elokuvan vuodelta 2011. Pääosissa loistivat Anne Hathaway ja Jim Sturgess. En ole tätäkään kirjaa lukenut, aloitin joskus suurimman kohun huipulla kirjaa suomeksi, mutta jokin tökki (ehkä suomennos, sen piikkiin ainakin laitoin), enkä koskaan kirjaa lopettanut enkä myöskään palannut englanninkielisen alkuteoksen pariin.

Ja nyt on pakko kysyä: Mikä modernin ajan rakkaustarinoita riivaa?! Aivan liian usein lähiaikoina nykyajan "vuosisadan rakkaustarinoita" lukiessani (tai tässä tapauksessa katsoessani), on lopputulos hyvin samanlainen kuin tässä One Dayssa. Maalataan kaunis kuva sattumusten kautta, ollaan onnellisia ja CRASH BOOM kaikki on pilalla ja (yleensä) joku vielä kuolee. Tällaisia elämyksiä olen tänä vuonna saanut Aikamatkustajan vaimossa, The Fault in Our Starsissa (suom. Tähtiin kirjoitettu virhe), Allegiantissa...

Mikä vika on vanhanajan romanttisessa kirjallisuudessa (tai kirjoissa joissa on romantiikkaa sivujuonena), paljon koettelemuksia ja sattumia mutta sitten eletään onnellisina elämänsä loppuun asti! Joo joo, ei ole todellista. Suhteet väljähtyy, ei kukaan saa sitä kenet haluaa, kaikki pettää ja jättää jne jne. Mutta eikö se juuri ole kirjallisuuden pointti? Paeta sitä ikävää todellisuutta, mikä tulee tutuksi jos ei omalla kohdalla, niin ainakin monen monen läheisen tarinan kautta.

Joten ei kiitos minun osaltani näille nykyajan tarinoille "suuresta rakkaudesta." Minun kirjatodellisuudessani rakkaus voittaa kaiken, Ylpeys ja ennakkoluulo on edelleen suosikkitarinani rakkaudesta, ja tämäkin One Dayn tarina Emmasta ja Dexteristä saa haistaa kukkasen.



Ps. Juu, poikkeuksia löytyy molemmilta aikakausilta, tässä vain karkea yleistys turhautuneena ranttina. Nykyaikainen hieno rakkaustarina: Lukekaa Deborah Harknessin All Souls -trilogia