torstai 28. maaliskuuta 2013

the Host valkokankaalla



Vuosi sitten luin ensimmäisen kerran Stephenie Meyerin scifi-teoksen, the Hostin, eikä se jäänyt siihen yhteen kertaan, todellakaan.

Nyt kirja on saapunut valkokankaille, virallinen ensi-ilta on huomenna, mutta ennakkonäytös on kiva, ja elokuva on siis jo nähty. Ja voi mikä leffasovitus! Ensimmäistä kertaa voin sanoa olevani miltei täysin tyytyväinen suosikkikirjan elokuvaksi muuntamiseen.


Elokuvasta oli osattu jättää juuri oikeita kirjan osasia pois, niin että tarina toimi jouhevasti, eikä tuntunut että mitään tärkeää olisi jäänyt pois. Kun mietin juonta ei-kirjanlukeneen näkökulmasta, uskoisin että se toimii heillekin eikä jää aukkoja tarinan ymmärtämiseen.

Ja näyttelijävalinnat! Kuvia katsoessa epäilytti, mutta ei epäilytä enää. Saoirse Ronan tekee loistavaa työtä kahtiajakautuneena Melanie/Wandana, ja kaikki muutkin pelaavat hyvin yhteen. Jamie oli hieman nuorempi kuin olin itse ajatellut, mutta saattaa johtua omista mielikuvistani.
Suosikkihahmoni kirjassa oli Ian, eikä elokuvaversio hahmosta tuottanut pettymystä.


Elokuva kestää reilun 2 tuntia, ja pituus on juuri sopiva. Missään vaiheessa ei alkanut pitkästyttää. Kaiken kaikkiaan, olen haltioitunut.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Don Rosa-fani tuunaa


Olen lukenut Aku Ankkaa jo paljon ennen kuin osasin lukeakaan. Heti kuitenkin kun sitä lukutaitoa löytyi, alkoi löytyä myös ymmärrystä Aku Ankkojen eroista ja paremmuudesta. En ole ikinä oikein ymmärtänyt Carl Barksin hohtoa, mutta sen sijaan Don Rosan tyyli kolahti alusta asti, ja lujaa kolahtikin.

Kun Don Rosa mm. terveysongelmien vuoksi teki päätöksen lopettaa uransa, julkaisi muiden maiden ohella myös Suomi Rosan kaikki tarinat yhtenä kokoelmana. Tämä kokoelma oli pakko saada, vaikka se maksoikin sahramia, erityisesti opiskelijan näkökulmasta. Ja näin aiemmin hankitut Rosan kirjat jäivät "tyhjän panteiksi". Ja kun Kuusade-blogi jakoi aivan mahtavan tuunausidean, alkoi ankkafanin korvien välissä raksuttaa.


Kaapissani on jo muutaman vuoden pyörinyt halpa pari kohtuullisen rumia kiiltonahkamaihareita. Joskus jossain mielenhäiriössä olivat näyttävinään hyviltä, mutta käyttämättä ovat jääneet. Kengät olivat siis juuri passelit uhrattaviksi mahdollisesti epäonnistuvan projektin käyttöön.


Ja tässä kuvassa muita tarvikkeita. Pieniksi palasiksi leikeltynä Don Rosan Paino-ongelmia sekä Aarre lasimaljassa. Parit pienet sakset. Yleisliimaa sekä decoupage-lakkaa, tässä tapauksessa vanhaa servettilakkaa. Sekä ne kengät. Lopputuloksesta tuli varsin hieno, vaikka itse sanonkin:


Tästä innostuneena viriää jo vaikka minkälaisia ideoita. Hulk-ballerinat! Kaikkia mahtavia kirjekuorilaukkuja. Mikä vain nahkainen ei ole enää turvassa. Ilmassa on uuden harrastuksen tuntua ^_^