Helmikuun luetut

Ihana vapaapäivä töistä, nyt on aikaa ja energiaa jatkaa eteenpäin kuluvan vuoden läpikäymistä. Seuraavana helmikuun lukemiset.

Helmikuussa lukemiseni jäi huomattavasti tammikuuta heikommaksi. Sen lisäksi, että luin vain viisi kirjaa, niistä kaksi olin lukenut jo aiemmin ja kaksi olivat sarjakuvia. Eli todellisuudessa TBR-listani lyheni vain yhdellä kirjalla (sarjakuvat ovat tämän vuoden tavoitteissani, mutta en pääsääntöisesti osta sarjakuvia omaksi. Rahaa menee jo muutenkin liikaa kirjoihin, joten sarjakuvani haen kirjastosta tai lainaan ystäviltä.).
Helmikuussa luin yhteensä 2 138 sivua viidessä kirjassa. Suosikkini lukemistani oli A Court of Mist and Fury, heikoin teos oli Crown of Midnight.

Luetut kirjat 

Sarah J. Maas
Crown of Midnight 

Tämä on Throne of Glass -sarjan toinen osa. En erityisemmin pitänyt ensimmäisestä osasta viime vuonna, mutta monet sarjan fanit ovat sitä mieltä, että ensimmäinen osa on sarjan heikoin kirja, joten päätin antaa sarjalle vielä toisen mahdollisuuden. Crown of Midnight olikin selkeästi parempi, tarina sai lisää ulottuvuutta ja päähenkilön hahmo syventyi eikä ärsyttänyt läheskään niin paljon kuin ensimmäisessä kirjassa. Maasin toinen sarja on yksi suurimpia suosikkejani, joten myös siksi TOG kutittelee mielessäni jatkuvasti. Myös kolmas kirja löytyy jo Kindle-kirjoistani toisen kirjan perusteella hankittuna.
Annoin tälle kirjalle 3,5 tähteä.

Sarah J. Maas 

A Court of Mist and Fury 

Edellisen lukemiseni jälkeen tuntui vain luonnolliselta lukea suosikkikirjani Maasilta uudelleen. Tämä oli nyt kolmas koko kirjan lukukertani ACOMAFille, ja edelleen tarina vain toimii. Sarjan ensimmäinen osa ei ollut niin erityinen, mutta tämä kirja! Kirjan alussa aina huomaan kirjailijan heikkoudet ja ärsyttävätkin maneerit, mutta sitten tarina imaisee mukaansa ja huonot puolet unohtuvat. Tämä maailma ja sen hahmot ovat vain niin täydellisiä. Ja Feyren kasvutarina, selviytyminen traumoistaan eteenpäin on upea. 

Annoin tälle kirjalle 5 tähteä. 

Marjani Satrapi
Persepolis 2: Kotiinpaluu

Persepoliksen toinen osa löytyi kirjastosta ensimmäistä palauttaessani, joten päätin jatkaa tarinaa. Toinen osa oli mielestäni ensimmäistä parempi, lapsinäkökulman muuttuessa teiniin ja nuoreen aikuisuuteen teki tarinan kerronnalle hyvää. Mielenkiintoinen katsaus Lähi-Idän poliittiseen vallankäyttöön.
Annoin tälle kirjalle 4 tähteä.

Sarah J. Maas

A Court of Wings and Ruin

ACOTAR-sarjan neljäs osa ilmestyy toukokuussa, joten tuntui vain luonnolliselta jatkaa uudelleenluku-urakkaa, ja lukea kolmas osa nopeasti toisen osan perään. A Court of Wings and Ruin on heikompi kuin toinen osa, mutta tarina toimii. Ensimmäisellä kerralla tätä lukiessani luin sen päivässä, nyt rauhallisempi lukutahti teki hyvää perspektiiville. Feyren ja Rhysin kanssakäyminen oli toimivampaa kuin muistin ensimmäiseltä lukukerralta, odotuksien poistuminen paransi näkökulmaani. 

Annoin tälle kirjalle 5 tähteä. 

Marjorie Liu & Sana Takeda
Monstress, vol 1: Awakening 

Tämä sarjakuva on ollut esillä booktubessa lähiaikoina, kolmannen voluumin ollessa ehdolla Booktube SFF awardseissa. Kaksi ensimmäistä löytyivät Satakunnan kirjastojen valikoimista, joten päätin tutustua.
Tarina ei ole niinkään erityinen, mutta taide! Art deco -tyylinen maailman ilmaisu on jotain käsittämättömän kaunista, hieman kammottavasta tarinastakin huolimatta. Rajummat kohdat muistuttavat minua Akirasta, mutta rauhallisemmat hetket ovat jopa unenomaisia ja yksityiskohdat upeita. 
Melko raskasta luettavaa, joten toinen osa jäi myöhemmin luettavaksi.
Annoin tälle kirjalle 3,5 tähteä.

Tammikuun luetut

Kiriäkseni kohti tätä päivää, postaan nyt tiiviissä tahdissa alkuvuoden lukemiseni, jatkaakseni sitten reaaliajassa. Aloitetaan siis tammikuusta.

Tammikuun aikana luin loppuun asti seitsemän kirjaa. Suosikkini kuukauden kirjoista oli Simon vs. The Homo Sapiens Agenda, heikoin Shockaholic. Sivuja lukemissani kirjoissa oli yhteensä 2 199.

Luetut kirjat

Marjani Satrapi
Persepolis: Iranilainen lapsuuteni

Aloitin tämän vuoden lukemalla sarjakuvaromaanin, joka löytyy useilta suosituslistoilta. Satrapin tarina sijoittuu 1980-luvun Iraniin vallankumouksen aikoihin. Tarina on omaelämäkerrallinen ja nimensä mukaisesti kertoo päähenkilön lapsuudesta Iranissa, turhia kaunistelematta. Taide on hyvin yksinkertaista, mutta sopi tarinan tyyliin.
Annoin tälle kirjalle 3,5 tähteä.

Emma Mills

Foolish Hearts

Sain tämän YA-kirjan joulukuun Owlcrate-laatikossa, joten se pääsi varsin nopeasti lukuun hyllystäni. Foolish Hearts oli mukavan kevyt high school -tarina, sijoittuen teatteriharrastajien maailmaan. Vaikka en ole ikinä itse ollut kiinnostunut teatteriharrastuksesta, oli päähenkilö samaistuttava ja erityisen hyvin toimivat hahmojen välinen kanssakäyminen ja dialogi. Positiivinen lukukokemus kaiken kaikkiaan, ja riittävän kevyt yhden istunnon luvuksi. 

Annoin tälle kirjalle 5 tähteä. 

Robert Jordan 
The Eye of the World

Ajan Pyörien luku-urakkani alkoi heti tammikuun ensimmäisenä päivänä, mutta ensimmäisen kirjan sain loppuun 12. päivä, vajaan kahden viikon joka välissä lukemisen jälkeen. Olin unohtanut kuinka raskasta luettavaa tällainen klassisen eeppinen aikuisten fantasia onkaan. Mutta samalla silti niin nautinnollista! Sarja on kestänyt aikaa hyvin, ja olen varma että se tulee pysymään kestosuosikeissani. Rand on toimiva päähenkilö, vaikka Perrin onkin yhä suosikkini.
Annoin tälle kirjalle 4 tähteä.

Stephen Chbosky

The Perks of Being a Wallflower

Tämä nuortenkirja saa osakseen tasaista hypeä, vaikka on ilmestynyt jo vuosia sitten. Itse tartuin tähän ensisijaisesti elokuvan takia, kirjaan pohjautuva elokuva oli yksi viime vuoden suosikkejani. Kirja oli valitettavasti pettymys. Siinä oli paljon hienoja ajatuksia ja kauniita kohtia, mutta kokonaisuutena ärryin päähenkilön naiiviuteen ja suurimmaksi osaksi puhtaasti pitkästyin. Onneksi kirja oli lyhyt, niin jaksoin kahlata loppuun asti. 

Annoin tälle kirjalle 2,5 tähteä. 

Becky Albertalli 
Simon vs. The Homo Sapiens Agenda

Sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran luin Simonin tarinan loppuun 18. tammikuuta, olen lukenut tämän kirjan jo kolmasti. Kertoo ehkä jotain siitä, kuinka paljon pidin tästä! Nuorten kirjoissa on tietynlaista hyvän mielen henkeä, ja kun tunteet pyörivät täysillä ovat huiput sitäkin koukuttavampia. Simonin hahmo, kuten myös hänen koko ystäväpiirinsä, ihastutti ja tempaisi mukaansa lähes alkuhetkistä asti. Tarinassa oli myös yllätyksellisyysttä samaistumisen hetkien lisäksi, en loppuun astikaan arvannut kuka Simonin salaperäinen mailikaveri onkaan. 
Annoin tälle kirjalle 5 tähteä.

"I take a sip of my beer, and it's - I mean, it's just astonishingly disgusting. I didn't think I was expecting it to taste like ice cream, but holy fucking hell. People lie and get fake IDs and sneak into bars, and for this? I honestly think I'd rather make out with Bieber. The dog. Or Justin. Anyway, it really makes you worry about all the hype surrounding sex." 

Carrie Fisher 

Shockaholic

Fisherin viimeiseksi jäänyt kirja, The Princess Diarist, oli yksi viime vuoden mielenkiintoisimmista lukemistani kirjoista. Samaa ei voi valitettavasti sanoa tästä hänen aiemmasta tuotoksestaan. Shockaholic oli melko puhdasta ajatuksen virtaa, ilman mitään suoranaista juonta. Teema jäi vajavaiseksi ja aikajana hyppi häiritsevästi. Muutamia mielenkiintoisia hetkiä, mutta kiertoon lähti lukemisen jälkeen. 

Annoin tälle kirjalle 2 tähteä. 

Ursula K. Le Guin
Maameren velho

Le Guinin poismeno palautti mieleeni vanhan rakkauteni Maameren tarinoita kohtaan. Kaivoinkin hyllystäni rakastetut kappaleeni, ja luin ensimmäisen osan ensimmäistä kertaa vuosiin. Le Guinin kirjoitustyyli on valtavan kaunista ja ajatuksia herättävää. Päähenkilön kasvu jo ensimmäisen kirjan aikana on huikeaa, ja Ged on ilahduttavan monitahoinen hahmo.
Annoin tälle kirjalle 4 tähteä.

Ernest Cline: Ready Player One

"Kytkin molemmat pistoolit automaattitulitukselle ja vedin liipasimia siirtyessäni huoneesta toiseen ja lanasin jokaisen tielleni tulevan tietokonehahmon. Vartijat ampuivat takaisin, mutta heidän luotinsa kimpoilivat vaarattomasti haarniskastani. Panokset eivät loppuneet, koska joka laukaisulla uusia teleportattiin lippaiden pohjalle.

Tämän kuun ampumatarvikelaskusta tulisi tolkuton." 

Huh, nyt onkin menossa oikein scifi-viikko (ja harvinaisen aktiivinen sellainen). Samalla kun itse etsin kirjastosta käsiini Enderin, törmäsi mieheni tähän viime vuonna suomennettuun teokseen, joka on herättänyt paljon huomiota. Kun mies ei sitä sitten heti ottanut luettavaksi, ajoin edelle. 

Ernest Clinen erikoisromaanin maailmassa eletään vuotta 2044, ja maapallon resurssit ovat vähissä ja elo ankeaa. Onneksi on virtuualitodellisuus OASIS, jonne on hyvä paeta reaalimaailman ikävyyttä. Oasiksessa tapahtuu suurin osa maailman toiminnasta muutenkin: ihmisillä on työpaikkoja virtuaalitodellisuudessa, ja päähenkilömme Wade käy lukionsa poistumatta lainkaan kotoaan. 

Oasiksen keksijä ja omistaja on kuollut tarinan alkaessa viisi vuotta sitten, jättäen jälkeensä valtavan omaisuuden vailla perijöitä. Kyseinen multimiljardööri-nero onkin järjestänyt omaisuudestaan valtavan, kolmiosaisen pääsiäismunanmetsästyskilpailun, jonka vihjeinä toimii 80-luvun populaarikulttuuri kaikessa monimuotoisuudessaan. Tarina alkaa kun päähenkilömme Wade on löytänyt ensimmäisen portin, ja tapahtumat alkaavat kelaamaan hurjalla vauhdilla eteenpäin, kun "munastajat" ympäri maailmaa käyvät taistoon. 

Olen itse syntynyt vasta aivan 80-luvun lopussa, joten en ole elänyt kirjan hehkuttamaa vuosilukua niin, että voisin sanoa eläneeni. Tarinassa vilisevät viittauksen kultaiseen kasariin ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi tuttuja, ja vaikka eivät olisikaan, tarina imaisee oitis mukaansa. Tarinan kulku ei hidastu hetkeksikään, ja luinkin kirjan lähes yhdeltä istumalta eilisen vapaapäiväni aikana. Ja odotan, että pääsen lukemaan kirjan uudelleen ja uudelleen. Nautittavaa juonen kuljetusta, mielenkiintoisia henkilöhahmoja, ja ihana nörttitodellisuus! Kirjallisuusviitteitä oli vähiten, niitä jäin eniten kaipaamaan.

Kirjaa on kritisoitu arvosteluissa syvyyden puutteesta. Itse olin hirmu tyytyväinen, kun kirjasta puuttui niin montaa muuta vaivaava turha sanakikkailu kokonaan. Lauserakenteet olivat perinteisiä, eikä lukuenergiaa kulunut liikaa lukemansa analysointiin. Tarvitseeko kaiken nyt aina olla niin kovin syvällistä! Itselleni kirjallisuus on aina tarjonnut rennon mahdollisuuden eskapismiin ja sitä tämä kirja tarjoaa. 
Hahmojen yksiulotteisuutta on myös kritisoitu. Mielestäni hahmot, Wade ja hänen virtuaalimaailman kautta tuntemansa ihmiset ja ystävät, ovat päin vastoin hyvinkin samaistuttavia. Vaikka Wade tuntee kirjan muut hahmot ainoastaan Oasiksen kautta, välittyy kaikista kuitenkin läpi ihmisyys, ja hahmoista valikoituu ne suosikit ja inhokit. Tarinan ihmisiä jää kaipaamaan kirjan lopussa.

Orson Scott Card: Ender('s game)

"Heidän järjestäytyessään saapumispäiviensä mukaisesti Ender kulki edestakaisin käytävällä. Melkein kolmekymmentä hänen sotilaistaan oli uusia, suoraan lähtöryhmästä saapuneita, täysin kokemattomia taistelussa. Jotkut olivat jopa alaikäisiä - ovea lähinnä olevat olivat surkuhupaisan pieniä. Ender muistutti itseään siitä, että samanlaiselta hänkin oli varmaan näyttänyt Bonzo Madridista tullessaan ensimmäisen kerran armeijaan. Mutta Bonzolla oli ollut selvitettävään ainoastaan yksi alaikäinen sotilas." 

Ah, vanha kunnon scifi-klassikko. Ilmestynyt vuonna 1986, minun lukemani suomenkielinen painos (suomentanut Veikko Rekunen) on ilmestynyt vuonna 1990. Orson Scott Cardin teos Ender's game, suomennetulta nimeltään yksinkertaisesti Ender. Enderistä puhutaan, että tämä klassikko on useiden sotakoulujen suosituksena oppilailleen, että tämä teos opettaa hienosti sotastrategiaa. En tiedä militaria-hyödystä, mutta vilpittömästi suosittelen kyllä kaikille, jotka arvostavat perinteistä, laadukasta scifi-kirjallisuutta.

Tiivistettynä juoni kertoo tulevaisuuden maailmasta, maailmasta, jonka lähihistoriasta löytyy täpärästi voitettu alien-sota ötököiksi (bugs) kutsuttuja muukalaisia vastaan. Sodan toistumista peläten maailma on muuttunut. Ihmisten elämää ja eritoten lisääntymistä rajoittavat moninaiset hallituksen asettamat säännöt, ja lapsia tarkkaillaan ja koulutetaan syntymästä asti seuraavaa alien-sotaa varten. Päähenkilömme Ender valitaan sotakouluun kuuden vuoden kypsässä iässä, ja kirja seuraa Enderin elämää seuraavan viiden vuoden ajalta.

 Itse tartuin tähän kirjaan jälleen kerran elokuvan johdattamana. Marraskuussa on tulossa tähän ja kirjan jatko-osaan, Kuolleiden puolustajaan, perustuva elokuva. Kuulin tulevasta elokuvasta ystäväpiirimme sisällä, ja etsin kirjan nopeasti käsiini. Olen noin kymmenen vuotta sitten lukenut Cardin Alvin-sarjaa, ja pidin niistä kirjoista silloin. En kuitenkaan jostain syystä ikinä etsinyt käsiini miehen muita kirjoja (luultavasti johtuen 14-vuotiaan itseni scifi-rajoittuneisuudesta). Ender oli kuitenkin hieno elämys. Tarina on mukaansa tempaava, ja teksti laadukasta. Olen tunnettu siitä, että jos kirja ei viimeistään 50 ensimmäisen sivun kuluessa käy mielenkiintoiseksi, jää se kesken. Ja nykyään olen ollut erityisen huono lukemaan mitään suomenkielistä. Tämän kirjan kohdalla molemmat ongelmat jäivät syrjään. Kirja tempaisi mukaansa ensimmäisessä 10 sivussa, ja teksti oli tarpeeksi tasokasta, joten lukukieli ei ollut ongelma. 

"Kunpa olisimme pystyneet puhumaan teille, kuningatar sanoi Enderin sanoin. Mutta koska se ei onnistunut, me pyydämme vain tätä: älkää muistako meitä vihollisina vaan traagisina sisaruksina, jotka kohtalo tai luoja tai evoluutio muutti ruumiiksi. Jos olisimme suudelleet, se olisi ollut sellainen ihme joka olisi tehnyt meidät inhimillisiksi toistemme silmissä. Sen sijaan me surmasimme toisiamme. Silti me toivotamme teidät tervetulleiksi kestiystäviksi. Tulkaa kotiimme, maapallon tyttäret, asukaa käytävissämme, kerätkää satoa pelloiltamme. Me emme voi tehdä sitä, te olette nyt meidän kätemme. Kukkikaa, puut; kypsykää, pellot; lämmittäkää, auringot; olkaa hedelmälliset, planeetat. He ovat meidän kasvattityttäriämme ja he ovat tulleet kotiin."

Cassandra Clare: City of Bones (Mortal instruments 1)

Niin pitäisi lopettaa young adult -kirjojen lukeminen. Nyt useamman kerran jo käynyt niin, että kirja on ihan jees, tarpeeksi jees että se tulee luettua loppuun, ja aloitettua jatko-osakin. Ja sitten siinä vaiheessa tajuaa millaista sontaa sitä on tullut luettua.

City of Bones on ensimmäinen osa viisi-osaista Mortal Instruments-sarjaa. Kirjailija Cassandra Clare on ollut tuottelias kirjoittaen muitakin sarjoja, mutta törmäsin arvosteluissa useisiin plagiointisyytteisiin.

Tartuin Luukaupunkiin törmätessäni tähän uuteen "ilmiöön" elokuvajulisteen muodossa. Kirjasta on tulossa elokuvaversio tämän vuoden elokuussa, ja ainakin traileri vaikuttaa todella lupaavalta. Ehkä elokuva on saanut osakseen karsintaa, jota kirja ei valitettavasti ole kokenut.

Päähenkilö on 15-vuotias Clary, tyttö joka ei olekaan niin tavallinen teini kuin luulee. Nopeasti Clary ja hänen paras ystävänsä Simon joutuvat tempaistuksi New Yorkin yliluonnollisiin kerroksiin, joissa riehuvat demonit, niiden metsästäjät sekä lukuisat muut olennot.

Kirjassa ärsyttävää alusta asti on, että mitään ei selitetä kunnolla. Ensimmäiset sata sivua kuluivatkin turhautuneessa tilassa, kun kovasti paljon tapahtuu ja ilmaantuu uusia hahmoja, mutta mitään ei vieläkään kunnolla ymmärrä. Kun asioita sitten vihdoin aletaan selittää, se tapahtuukin juurta jaksain, niin että omaa ajattelua kirja ei sitten vaadikaan enää lainkaan. Dialogi on hieman ontuvaa siinä mielessä, että ei kukaan ikinä sano oikeasti noin! Huumori on sarkastista, kevyesti hymäyttävää, mutta siihen se jää. ...Nyt kun arviotani tutkin, ihmettelen miten edes sain kirjan kokonaan luettua =D Ja olen huolestunut tulevaisuudestani, sillä kun osti kaikki viisi kirjaa kerralla Kindlenä, sai kaksi ikään kuin kaupan päälle.

Yhteenvetona: Vetovoimainen kirja, joka sitten loppujen lopuksi onkin vähän pettymys toista kirjaa aloittaessa. Mutta ehkä tästä saadaan hyvä elokuva (niin kuin uskottelin Beautiful Creaturesin kohdalla. Oh well.)

- susa-li

Kami Garcia & Margaret Stohl: Beautiful Creatures

There were no surprises in Gatlin County.
We were pretty much the epicenter of the middle of nowhere.
At least, that's what I thought.
Turns out, I couldn't have been more wrong.
There was a curse.
There was a girl.
And in the end, there was a grave.

Helmikuussa elokuviin pyörähtävä Beautiful Creatures perustuu kirjaan, kuten elokuvan trailerissa ystävällisesti kerrotaan. Tästä uudesta ilmiöstä kiinnostuneena ostin pokkarin, ja lukaisin läpi välipäivinä. Ja Beautiful Creatures on... ihan kiva. 

Näin Goodreads kertoo kirjan juonesta: Lena Duchannes is unlike anyone the small Southern town of Gatlin has ever seen, and she's struggling to conceal her power and a curse that has haunted her family for generations. But even within the overgrown gardens, murky swamps and crumbling graveyards of the forgotten South, a secret cannot stay hidden forever.

Ethan Wate, who has been counting the months until he can escape from Gatlin, is haunted by dreams of a beautiful girl he has never met. When Lena moves into the town's oldest and most infamous plantation, Ethan is inexplicably drawn to her and determined to uncover the connection between them.

Vasta kun sain kirjan luettua, ja aloittelin toista osaa (sarja on neljäosainen), ymmärsin mikä kirjassa niin paljon ärsytti. Ymmärsin, että kirja tuo mieleeni Twilightin, käänteisillä sukupuolirooleilla. Tarina kerrotaan Ethanin näkökulmasta, joka on tavallinen ihmispoika. Joka ihastuu angstaavaan noitatyttö Lenaan, jonka mielestä heidän ei tulisi olla yhdessä. Yhdessäolo on Ethanille vaarallista, mutta kaikenvoittava rakkaus jne jne. Ihmettelenkin miksi samankaltaisuuden hoksaamiseen meni näinkin kauan. 


Lisäksi toinen osa lähes tulkoon aloittaa uudelleen saman tarinan kuin ensimmäinen osa. Tässä vaiheessa jätinkin toisen osan kesken. Jos joku on selvinnyt koko sarjan läpi, saa kertoa onko saaga oikeasti lukemisen arvoinen. Ensimmäinen osa oli nimenomaan ihan kiva, kirjan luki sujuvasti ja aika nopeasti, tarina imaisi mukaansa. Vasta toisessa osassa alkoi todella ärsyttää.

Christopher Paolini: Perillinen

 Jos Saphiraa pelotti, niin Eragon ei aistinut sitä. Hän ei aistinut muuta kuin tämän päättäväisyyden. Saphira räpytteli siipiään entistä nopeammin, ja muutaman minuutin päästä he saavuttivatkin tuon pyörteilevän pilviseinämän ja sukelsivat siitä läpi suoraan myrskyn keskukseen,
     Hämärä ympäröi heidät harmaana ja hahmottomana.

Lohikäärmefanaatikon joulukuun fiilistelyä.

Eragon-sarjan päätösosa ilmestyi englanniksi viime vuonna. Löysin kirjan viime joulukuussa Akateemisesta kirjakaupasta ja kannoin hypettäen kotiin. Enkä koskaan lukenut. Jotenkin kun on joskus aloittanut lukemisen suomeksi, ei se enää onnistu englanniksi (Potter on poikkeus. Potter on aina poikkeus.). Nyt kuitenkin eräänä päivänä törmäsin kirjaan suomeksi käännettynä kotoisasti Suomalaisessa kirjakaupassa ja kannoin hypettäen kotiin. Ja nyt se on luettu, vihdoin. Eikä Eragon pettänyt vieläkään.

Niille joille tarina ei ole tuttu: Eragon on nuori ihmispoika, joka päätyy mutkien kautta lohikäärmeratsastajaksi Valtakunnassa, jota hallitsee ilkeä tyranni. Eeppinen fantasiamaailma on täynnä haltioita, kääpiöitä, taikuutta ja muita juuri oikeita ominaisuuksia, joita hyvä fantasiatarina pitää sisällään. Lisäksi kirjan taika/haltiakieli on saanut inspiraationsa ruotsista, mikä aiheuttaa ajoittaista huvittumista. Haltiakuningatarta kun kutsutaan kikkailunhaluisesti drottninguksi, mikä ei ainakaan tällaista pakkoruotsin vihaajaa vakuuta.

Olipa kerran El-harimissa keltasilmäinen mies.
"Varo valheita", hän kuiski, minulle kenties.
"Älä pimeyden varjojen kanssa kamppaile, 
muuten ne valtaavat mielesi;
älä syvyyksien demoneita kuuntele, 
muuten ne tunkeutuvat uneesi."

Viimeisessä osassa tarina saavuttaa huippunsa runsaalla sodankäynnillä ja mieltä riemastuttavalla arvoitusten ratkonnalla. Tarina on kokonaisuudessaan suunniteltu etukäteen, ja hienosti ensimmäisestäkin osasta asti auki roikkuneet juonenpätkät kuroutuvat umpeen lopussa. Lopetus ei ehkä ihan täysin täyttänyt odotuksiani, mutta sehän kertoo vain siitä että kirjailija ei ole sortunut kliseisimpiin ratkaisuihin lopettaessaan.

Christopher Paolini on saanut idean tarinaan ja aloittanut sen kirjoittamisen 15-vuotiaana. Tämän ajattelisi olevan huono merkki, mutta tarina ei mielestäni ole missään vaiheessa kärsinyt tästä. Esikoisromaanikin on hyvä, toki tarina kehittyy mukavasti kautta linjan, viimeisen osan huipentaessa saagan. Jännittävää nähdä mitä Paolinista kuullaan myöhemmin. Nopealla googlettamisella Paolini ei ole valmis Eragonin maailman kanssa, ja lupailee useita itsenäisiä jatko-osia tulevaisuudessa.

Tina Reber: Love Unscripted sekä Love Unrehearsed

“You are it for me. But the me that knelt in front of you that night and the me that is standing in front of you right now is not the same me that's out there in the spotlight." He thumped his hand over his heart. "They only get the outside, not the inside. That's for you.”  

Viimeisen kahden viikon aikana on tullut vaihdettua osoitetta Porissa, keskustan laidalta toiselle. Tällaisina hetkinä sitä aina havahtuu siihen miten paljon sitä omistaa kirjoja, niiden kantaminen kun ei ole niin mukavaa! (ja ovat ne vielä järjestemättäkin, pinottuna vain epäselviin kasoihin kirjahyllyyn...) Siksi onkin hyvä että olen nyt hurahtanut e-kirjoihin näin mittavasti. Viimeisten viikkojen aikana olen lukenut Tina Reberin kaksiosaista Love-sarjaa uudelleen ja uudelleen.

“Do I have to make a poster and scream Ryan, Ryan?" I kidded.
"The only time I want to hear you scream my name is when I'm making love to you. Although you did call me God the other night. That's acceptable, too."

 Love Unscripted ja Love Unrehearsed kertovat Rhode Islandilta kotoisin olevan baaria pitävän Tarynin, ja Pennsylvaniasta kotoisin olevan filmitähti Ryanin rakkaustarinan. Ryan on ensimmäisen kirjan alussa ison hittielokuvan miespääosa, ja saapunut Rhode Islandin pikkupaikkakunnalle tekemään elokuvasarjan toista osaa. Taryn, toisin kuin kaikki tyttöystävänsä, ei ole nähnyt Ryanin elokuvaa, eikä siksi oikein ymmärrä mikä kylläkin komeassa näyttelijässä on muka niin ihmeellistä. Kun he sitten sattuman kautta osuvat vastakkain, kohtelee Taryn Ryania ensihetkestä alkaen aivan kuin ketä tahansa ihmistä, mikä ilahduttaa kiljuviin naisiin tottunutta Ryania. Ja siitä se suuri rakkaus sitten alkaakin nopealla tahdilla.

Tarina on melko ennalta-arvattava, ja suomalaiseen mielenlaatuun vähän liiankin täynnä Sinkkuelämää-tyyppistä draamaa ja väärinymmärryksiä. En tiedä kuinka realistinen tarinan julkisuuspuoli on, mutta voi helposti kuvitella, että tällaista hysteeristä fanitusta ja ajoittaista stalkkausta saisi osakseen mm. Robert Pattinson.

Olen nyt molemmat osat lukenut jo kahteen kertaan, eli koukuttava tarina on kyseessä. Kirjat ovat myös hauskoja hahmojen välisessä dialogissaan, päähenkilöiden väliset letkautukset tuntuvat luontevilta. Kevyen hömppäkirjallisuuden tapaan nämäkin ovat ajoittain melkoisenkin graafisia kuvauksissaan, mikä ei tietystikään ole miinus. ^_^

“You know what I think? I think you should stop all this nonesense and screw the shit out of him until he passes out from exhaustion...you'll have to feed him, of course, to keep his energy level up, but make sure you hide his clothes so he can't get dressed. Men can't run when they're naked.” 

Chelsea M. Cameron: My Favorite Mistake

“I don't like you. I don't like how your hair smells, and how I can't stop thinking about waking up and seeing your face. I hate how my bed felt empty when you left. I don't like how good you were with my family, especially Harper, and how I wanted to see you with them again, but not just as a guest. As a member. You're right. I don't like you at all.” 

Jälleen yksi löytö Goodreadsista, ja nopea luku-urakka iphonen avustuksella. Ja tällä kertaa kirja todellakin hyötyi suositteluista, näin rumalla kannella varustettua kirjaa en olisi koskaan omatoimisesti valinnut.

Juonta Goodreadsin sivuilta:

Taylor Caldwell can't decide if she wants to kiss her new college roommate or punch him.

On the one hand, Hunter Zaccadelli is a handsome, blue-eyed bundle of charm. On the other, he's a tattooed, guitar-playing bundle of bad boy. Maybe that's why Taylor's afraid of falling in love with him, or anyone else. She doesn't want to get burned, and even though her other roommates adore him, she wants him gone before it's too late.

Hunter himself has been been burned before, but the fact that Taylor calls him out on his crap and has the sexiest laugh ever make him decide maybe love isn't a lost cause. They make a bet: if she can convince him she truly loves or hates him, he'll leave the apartment--and leave her alone. The problem is, the more time they spend together, the less she hates him, and the more she moves toward love.

But when the man who holds the key to Taylor's fear of giving up her heart resurfaces and threatens to wreck everything, she has to decide: trust Hunter with her greatest secret, or do everything in her power to win that bet and drive him away forever.

“I want you. Right now. If you said yes, I would kiss you. I would kiss you until we both forgot that lips were made for anything other than kissing. I'd take you out of that outfit, as cute as it is. I want to see what you look like with nothing on. I want to make you sigh like you did with the cake. I want to be with you. Right now.” 


Vedonlyönti toi vahvasti mieleen Beautiful Disasterin. Tatuoitu lihaksikas mies toi mieleen Beautiful Disasterin. Komeudestaan itsevarma playboy toi mieleen Beautiful Disasterin. Neitsyeksi säilynyt itsevarma naispäähenkilö toi mieleen Beautiful Disasterin. Pakotettu yhdessäasuminen toi mieleen Beautiful Disasterin. Lista voisi jatkua varsin pitkään.

Yhtäläisyyksiä siis löytyi jonkun verran, samoin kuin tietysti college-ympäristö. Mutta pidin hirmuisesti Beautiful Disasterista, joten pidin myös My Favorite Mistakesta. Juonessa on ajoittain epäuskottavia kohtia, mutta kirja oli juuri passelin kevyt harjoittelun jälkeiseksi lauantaikevennykseksi.

Ai niin, tästäkin on tulossa tulevaisuudessa miehen näkökulmasta kirjoitettu versio. Tässä on nyt jotain muoti-ilmiön tuntua =D

Colleen Hoover: Slammed sekä Point of Retreat

“If I were a carpenter, I would build you a window to my soul. But I would leave that window shut and locked, so that every time you tried to look through it all you would see is your own reflection. You would see that my soul is a reflection of you.” 

No niin, taas on koti siivoamatta ja hiukset pesemättä, kun ei vaan voi lopettaa lukemista. Goodreads tulee vielä aiheuttamaan sen, että mieheke kyllästyy eskapismiini kirjojen pariin ja häipyy.

Viimeiset kolme päivää ovat kuluneet Colleen Hooverin kirjojen parissa. Ensin Slammed, ja heti perään, yhden päivän aikana jatko-osa Point of Retreat.

Layken on juuri täyttänyt 18 vuotta. Isä on kuollut, perheeltä rahat vähissä, ja äiti ilmoittaa että perhe muuttaa Texasista Michiganiin paremman rahan perässä.

Ensijärkytyksen jälkeen Laykenin elämään astuu naapurin Will, joka on niin komea, uhrannut oman etunsa pikkuveljensä hyväksi, ja vielä runoileekin. Kaikki ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista.

Läpi kirjan kantava teema ovatkin runot, ja modernit runoillat, slam-illat. Slam-illat tapahtuvat kirjassa klubi-ympäristössä, ja kuka tahansa saa esiintyä pientä osallistumismaksua vastaan. Kirjassa ohjataan, että runon tulee kertoa mistä tahansa mihin suhtautuu intohimoisesti, ja näitä otteita saadaankin runsaasti tavallisen proosan seassa. Ja kyllä ne koskettavatkin! Slammedin ja jatko-osan luki kannesta kanteen kuin kuumeessa, olin niin innoissani erilaisesta ilmaisutavasta.

“My heart pounds against my chest. Not because I'm nervous. Not even because I want her worse that I've ever wanted her before. It's pounding against my chest because I realize I've never been so sure about the rest of my life than I am in this moment. This girl is the rest of my life.” 

Point of Retreat jatkaa tarinaan noin vuoden kuluttua Slammedin tapahtumista. Will ja Layken ovat uusien haasteiden edessä, ja elämä ei olekaan ihan niin auvoista kuin toivoisi.

Mikä on erilaista ensimmäiseen kirjaan verrattuna, on kertoja. Kun Slammed on kirjoitettu Laykenin minä-muodossa, Point of Retreat on Willin näkökulmasta. Ensi alkuun olin kauhuissani tästä näkökulman vaihdoksesta, mutta tarinan edetessä kiinnyin aivan uudella tavalla Willin hahmoon. Kun ensimmäisessä osassa Will vaikuttaa melko tyypilliseltä tyttökirjan komealta ihastukselta, saa hahmo lisää syvyyttä saadessaan tilaisuuden kertoa tapahtumista omasta näkökulmastaan.

Lisäksi Point of Retreat olisi ollut melkoisen tylsä kertomus Laykenin näkökulmasta.


Colleen Hooverilta on tulossa vielä yksi jatko-osa sarjalle, kaavailtu ilmestyväksi jossain vaiheessa ensi vuotta. Yllätys yllätys, tuntuu olevan muoti-ilmiö tämän genren parissa, kertoo jatko-osa ensimmäisen kirjan tapahtumat miehen näkökulmasta. Sekä väliin jääneen vuoden Laykenin näkökulmasta.

Nyt kun Slammed #1 ja #2 ovat luettu, voisi ajatella että palaisin arjen pariin. Valitettavasti (tai onneksi) kännykkäni muistista löytyy jo seuraava Goodreadsin suosittelema kirja. Palailen siis luultavasti taas hehkuttamaan kokemuksiani muutaman päivän kuluttua.