perjantai 25. joulukuuta 2015

Nörtin keittokirja


Tämänvuotinen kirjasato joululle on toistaiseksi ollut melko huvittava. Olen saanut miehen puolen sukulaisilta lahjaksi yhteensä neljä keittokirjaa! Ei ole selvästikään epäselvää, mikä on yksi ykköskiinnostuksen kohteitani. Yksi näistä keittokirjoista on ehdottomasti tuotava esittelyyn tällekin puolelle.


Mies oli bongannut tällaisen uutuuden. Kyseessä on suosittu Youtube-kanavaa pitävä nörttikokki, jolta on nyt ilmestynyt ensimmäinen keittokirja. Kokkaaja on minulle ennestään vieras, mutta selkeästi tutustumisen arvoinen. Kirjan ohjeet antavat ennen kaikkea ideoita, ja jokainen ohje sisältää selkeät vaihekuvat, joiden avulla leipominen tulee olemaan todella helppoa. Nappasin tähän tekstiin kuvat parista suosikistani ensiselauksen perusteella.

Paljon suosiota Amerikassa saavat tällä hetkellä erilaiset keksit, jotka on koristeltu toiselta pinnaltaan mitä monimutkaisemmilla kuvilla. D20-noppa on hauska idea, ja suhteellisen helppo vielä toteuttaa keskinkertaisilla pursotustaidoillani. Ja olisihan tuollainen keksi ihan mahtava tarjottava roolipeli-iltoihimme =D
Alla olevat geodi-kuppikakut ovat vaan mykistävän hienoja.


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Haaste vuodelle 2016

Olen omistanut joulukuun vanhojen suosikkien lukemiselle. Alkukuusta olen kahlannut (ahminut!) läpi David Eddingsin vanhoja klassikko-fantasioita, ja ensi viikolla työn alle palaavat pitkästä aikaa Potterit. Koska Tapaninpäivänä olisi tarkoitus katsoa kaikki kahdeksan elokuvaa. Nyt siis lukiessani vanhoja suosikkeja, olenkin jo uusien teosten suhteen suunnannut katsettani ensi vuoteen.


Löysin amerikkalaiselta Popsugar-sivustolta 40 kohdan listan, joka pitää sisällään kaiken kaikkiaan 41 kirjan lukemisen. Lista on kuitenkin mukavan joustavarajainen, ei ole nimetty tiettyjä pakollisia kirjoja, joten ajattelisin tätä sopivaksi projektiksi. Voin sitten huonon kirjan kohdalle osuessani vain vaihtaa sen parempaan, joka sopii kuitenkin nimettyyn kategoriaan.

Lista on tämän näköinen: