Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjahylly. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjahylly. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. maaliskuuta 2018

Lukutavoitteita kuluvalle vuodelle

Tervehdys pitkästä, pitkästä aikaa blogin puolelle. Melkein puolitoista vuotta on kulunut edellisestä päivityksestä, ja sitäkin ennen oli pitkään varsin hiljaista. Nyt toiveissani olisi kuitenkin aktivoitua tälläkin puolella, lukemiseni kun on ollut runsasta. Haluan nyt aloittaa tauon jälkeen puhumalla kuluvan vuoden lukutavoitteistani, ja tavoistani seurata niiden toteutumista.



Innostuin jo edellisvuoden puolella erilaisista kalenteriharrastuksista. Tänä vuonna minulla on ensimmäistä kertaa käytössä bullet journal, mutta ainoastaan lukupäiväkirjana. Pidän "lukuletussani" (lettu muistikirjan merkin, Leuchtturm, mukaan) kirjaa lukemisistani koko vuoden sekä kuukausittaisen seurannan merkeissä. Lisäksi kirjoitan jokaisesta lukemastani kirjasta lyhyen arvion, seuraan ostamiani kirjoja ja niiden päätymistä luettujen hyllyyn. Suosikkisivujani ovat kuitenkin erilaiset tracker-sivut, joilla seuraan itselleni asettamiani tavoitteita, ja jopa yksittäisen kirjan luku-urakkaa.

Koko vuoden lukemisia seuraan yksinkertaisena listana, kuukausiin eriteltynä, mutta myös näin visuaalisessa muodossa. Kirjahylly lähti vuoden alusta liikkeelle tyhjänä. Sitä mukaa kun luen kirjoja, kirjoitan teoksen nimen selkämykseen ja väritän. Loppuvuodesta hylly onkin aivan eri näköinen. Hyllyssä on paikka toistaiseksi 80 kirjalle, mutta tilaa ylityksillekin on. 

Jokaista kuukautta varten olen tehnyt oikealla näkyvän kaltaisen kuukausisivun. Laatikoissa listaan kyseisessä kuussa luettuja kirjoja, ostamiani kirjoja sekä mielenkiintoisia uutuuksia. Lisäksi kuukauden päiviin merkkaan kun saan jonkin kirjan luettua. Aloituspäiviä en merkitse ylös.
Tässä näkyvissä on tammikuu, toistaiseksi paras lukukuukauteni seitsemällä luetulla teoksella.


Kuluvan vuoden projekteista, tracker-sivuista, suosikkini on yllänäkyvä aukeama Ajan Pyörä -sarjan lukemiseen. Olen vuosia sitten lukenut sarjan kaikki suomeksi ilmestyneet osat, englanniksi ensimmäiset 11 osaa (suomennettuna 29 kirjaan). Robert Jordanin kuoltua ja Brandon Sandersonin kirjoittaessa viimeiset kolme osaa Karisto kuitenkin päätti olla suomentamatta loppuja kirjoja. Pettymys oli melkoinen... Nyt viime jouluna ostin sitten kaikki 15 kirjaa, esiosan ja 14 varsinaista osaa, itselleni joululahjaksi. Tämän vuoden projektina on lukea kaikki nämä. Urakka on melkoinen, Ajan Pyörä kun on eeppistä fantasiaa. Joka kirja on yli 600-sivuinen ja raskasta kahlattavaa.
Sarja kuitenkin lukeutuu nuoruuden suosikkeihini, alkuosan kirjat olen lukenut useaan kertaan.

Parhaillaan olen menossa kolmannessa osassa. Olen tehnyt trackereita myös yksittäisiä sarjan osia varten, jokaisen luvun listaten. Kuvassa oikealla näkyy parhaillaan kesken olevan kirjan trackeri. Väritän lukujen pieniä lippuja sitä mukaa, kun saan luettua.


Osallistun myös muutamaan isompaan haasteeseen. Lukuletustani löytyy aukeama Popsugarin haasteelle sekä Helmet-lukuhaasteelle. Olen tehnyt itseäni varten koostetun listan erilaisista '100 kirjaa, jotka jokaisen tulisi lukea elinaikanaan' -artikkeleista. Suosikkini on kuitenkin yllänäkyvä, 18 kirjaa jotka lukea vuonna 2018. Tämä lista on koostettu hyllyssäni olemassaolevista kirjoista. Nämä kirjat olen listannut vuoden vaihteessa omistamistani kirjoista, ja valikoitu puhtaasti sen mukaan mitkä sillä hetkellä kiinnostivat eniten. Saamattomuudestani kertoo paljon se, että tältä listalta en ole lukenut vielä yhtään kirjaa...

Kaiken kaikkiaan ykköstavoitteeni tälle vuodelle on kuitenkin lukea paljon ja kirjoja joista pidän. Elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen.


"Take time to do what makes your soul happy."



perjantai 18. marraskuuta 2016

Coffee book tag

Youtuben kirja-vloggaajilla liikkuu säännöllisesti erilaisia kiertohaasteita. Tuorein niistä taitaa olla tämä kahviin teemoitettu kirjahaaste, jonka bongasin erään suosikkini, TheBookHoarderin kanavalta.


Black: Name a series that's tough to get into but has hardcore fans.

Eli mustalle kahville pitäisi nimetä kirjasarja, johon on vaikeaa päästä sisään, mutta jolla on todellisia faneja. Tällä hetkellä ajankohtaisin tähän sopiva on minulla juuri luvussa oleva, jo hetken luvussa ollut, The Throne of Class Sarah J. Maasilta. Rakastin Maasin toista, uudempaa, sarjaa, mutta tähän en vain pääse sisälle. Olen nyt sarjan ensimmäistä kirjaa lukenut 20 prosenttia (Kindle-sovelluksessa), ja ei vaan tunnu lähtevän. Isoin ongelma tuntuu olevan, että päähenkilö Celaena on vain käsittämättömän ärsyttävä.
Mutta fanijoukko on sankka, ja intohimoinen! Joten olen päättänyt tämän kahlata läpi. Eräs arvostelija sanoi, että sarja paranee toiseen osaan, mutta vaikea kuvitella miksi tarttuisin kakkoseen jos ensimmäinen ei yhtään parane...

Peppermint mocha: Name a book that gets more popular during the winter or a festive time of year. 

Piparminttukahvin yhteyteen pitäisi nimetä kirja, joka lisää suosiotaan joulusesongin ympärillä. Itselleni tutumpia ovat kirjat, joita haluan aina lukea kesäisin. Joulun aikaan vuoden tavoitteet ovat yleensä jo täynnä, joten silloin on mukava ottaa uudelleen lukuun suosikkeja. Ei myöskään vaadi niin suurta keskittymistä vaikkapa sukuloinnin lomassa.

Hot chocolate: What is your favourite children's book?

Kuumaan kaakaoon liitetään suosikki lastenkirja.
Roald Dahlin kirjat, ja niistä ehkä ykkösenä Matilda. Kävimme juuri sisareni kanssa läpi lapsuuden kotini ullakkotiloja, ja tämä oli yksi (monista) kirjoista, joka ei lähtenyt kirpputorille. Myös esim. Astrid Lindgrenin kirjat tulevat aina olemaan minulle tärkeitä, mutta Matilda päätyy säännöllisesti uudelleen luettavakseni. Bibliofiilien vakiosuosikki varmaankin.

Double shot of espresso: Name a book that kept you on the edge of your seat from start to finish. 

Tuplaespresson yhteyteen kirja, joka piti otteessaan alusta loppuun. Viimeisin kirja, jonka ahmaisin liki yhdellä istumalla, oli varmaankin uusin Harry Potter, eli näytelmäkäsikirjoitus Harry Potter and the Cursed Child. Tämä on jakanut runsaasti mielipiteitä, tuntuu että enemmän olen nähnyt negatiivista palautetta. Itselleni tämä oli kuitenkin tervetullut paluu rakkaaseen maailmaan ja suosikkihahmojen pariin. Pidin myös suunnattomasti uusista hahmoista Albuksesta ja Scorpiuksesta.
En ensin ajatellut ostaa kirjaa lainkaan vielä tämän vuoden puolella, ensi vuonna sitten kun tulee jotain hienoja keräilijäpainoksia. Mieli muuttui kuitenkin, kun katselin videoita ensireaktioista ja luvuista. Marssin saman tien lähikirjakauppaan, palasin opuksen kanssa kotiin ja aloitin sen saman tien. Viimeiset 60 sivua luin iltavuoron tauoilla töissä, kun ei ihan ehtinyt aiemmin =D


Starbucks: Name a book you see everywhere

Starbucksin nimeen tulisi yhdistää kirja, jonka näkee joka puolella. Voi kun niitä Starbucksejakin näkisi tässä maassa enemmän... Tähän kohtaan tulee kyllä myös Sarah J. Maasia. Nimittäin se toinen sarja häneltä, erityisesti se sarjan huikea toinen osa, A Court of Mist and Fury. Kirja on pyörinyt bookstagramissa jatkuvasti, Facebookin kirjaryhmissäni tätä ostetaan ja suositellaan päivittäin, ja nyt sarja on myös vallannut Twitterin, kun eilen julkistettiin trilogian viimeisen osan nimi, A Court of Wings and Ruin. Ilmestyy toukokuun toinen päivä 2017!
Jos jokin uusi fantasiasarja tulisi suomentaa, niin se on tämä, ei tarvitse edes miettiä. Ja se tulisi tehdä hyvin!

That hipster coffee shop: Give a book by an indie author a shoutout

Hipsterikahvilaan pitäisi sijoittaa indie-kirjailijan teos, antaa niillekin näkyvyyttä. Tilasin kesällä Indiebox Now! subscription boxin kertaalleen. Siinä tuli mukana kaksikin indie-kirjailijoiden kirjaa, mutta en ole kumpaakaan vielä lukenut. Mielenkiintoisilta kyllä kuulostivat, mutta jääneet ainakin toistaiseksi hyllyyn pyörimään. Jossain vaiheessa palaan kyllä tähänkin teemaan!


Oops! I accidentally got decaf: Name a book you were expecting more from. 

Vahinko-kofeiinittoman kahvin yhteyteen kirja, jota kohtaan oli korkeat odotukset, mutta pettymys tuli. Tähän sopii täydellisesti V. E. Schwabin A Darker Shade of Magic. Olin kuullut kirjailijasta paljon hyvää, ja kesän Owlcratessa tuli kirjailijan young adult -teos, This Savage Song, joka oli huikea. Niinpä syntymäpäivieni kunniaksi tilasin kirjailijan eniten kehutusta sarjasta kaksi ilmestynyttä osaa, ja vieläpä kovakantisina! Olen nyt lukenut tuon yllämainitun ensimmäisen osan, ja oli kyllä pettymys. Maailma oli mielenkiintoinen, mutta hahmoista en kiinnostunut ja tarinakin oli vähän meh. Jotenkin kaiken kaikkiaan fantasia jäi minulle todella etäiseksi, ja todella yritin sitoutua kirjaan. Jossain vaiheessa kyllä tartun toiseenkin osaan, kun se tuolla hyllyssä odottaa, toivottavasti se yllättää positiivisesti.

The perfect blend: Name a book or series that was both bitter and sweet but ultimately satisfying. 

Tähän kohtaan pääsee esille toinen tämän vuoden suosikkikirjoistani, Naomi Novikin Uprooted. Kirja on itsenäinen fantasiateos, joka perustuu venäläiseen satutarustoon. Ensi alkuun vähän ihmetytti, erikoiset hahmonimet ja paikat pyörivät kielellä, ja kirja lähti varsin hitaasti liikkeelle. Juonen käänteet olivat myös jotain aivan erilaista, kuin ennakkoon odotin. Mutta, kuten mainitsin, Uprooted päätyi yhdeksi tämän vuoden suosikkiluvuistani.
Ja kaipaan usein enemmän itsenäisiä, laadukkaita romaaneja. Vaikka aina harmittaa, ettei ole enempää luettavaa, toisaalta itsenäiset teokset ovat parhaimmillaan kauniin eheitä kokonaisuuksia.



“It comes, I suppose,” I said thoughtfully, speaking to the air, “of spending too much time alone indoors, and forgetting that living things don’t always stay where you put them.” 

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kulunut vuosi

Tervehdys pitkästä aikaa. Ei ole paljon tullut kirjablogin puolella tullut pyörittyä, paitsi lukuhaaste-välilehteä päivittämässä, sitäkin varsin satunnaisesti. Kirjoja sen sijaan on tullut luettua, ja niiden parissa vietettyä aikaa muutenkin.

Bookstagram-satoani

Olen aktivoitunut tänä vuonna paljon kirjateeman sisällä sosiaalisessa mediassa. Seuraan nykyään useampaa kirja-aiheesta vloggaavaa henkilöä Youtubessa. Instagramissa oma profiilini on vahvasti profiloitunut bookstagramin suuntaan, vaikka muutakin elämää sinne sekoittuu. Arviolta puolet seuraamistani kanavistani liittyvät kirjoihin. Goodreads on yksi eniten käyttämistäni mobiilisovelluksistani. Sinne kirjaan ylös reaaliajassa, mikä kirjan on luvussa ja missä vaiheessa.

Tänä vuonna olen tähän päivään mennessä lukenut 47 kirjaa. Vuoden tavoite on 50, minkä uskoisin olevan täynnä jo marraskuun aikana. Olen siis varsin tyytyväinen saldooni, paljon enempään en nykyelämäntilanteessani varmaan pystyisikään. Ensi vuoden tavoitteeksi laitan silti luultavasti 70 kirjaa, ihan vain panoksia nostaakseni.

Yksi uutuus tältä vuodelta ovat kirja-aiheiset subscription boxit. Kyseessä on siis palvelu, että yleensä kerran kuussa tulee laatikko, joka sisältää kirjan ja kirjateemaisia tavaroita. Boxille on ennalta ilmoitettu teema, mutta muuten sisältö on yllätys!
Olen tilannut muutaman boxin brittipohjaiselta Fairy Loot -firmalta, ja muutaman yhdysvaltaiselta Owlcrate-firmalta. Kerran kokeilin myös Indiebox Now -firmaa, mikä ilahdutti edullisuudellaan. Sekä Fairy Loot että Owlcrate ovat pysyvässä seurannassani, ja tilailen boxeja vähän vuorotellen- Tavoitteena että tulisi kuitenkin vain yksi kuussa, ihan vain hinnan vuoksi.

Owlcrate ja Fairy Loot.

Olen myös muutaman kerran osallistunut Readathoniin, eli lukumaratoniin. Erityisesti vloggaajat järjestävät ja isännöivät näitä, mutta myös muista sosiaalisista medioista näitä lähtee liikkeelle. Kesällä ensimmäistä kertaa kokeilin, ja epäonnistuin ruhtinaallisesti, maratonissa nimeltään Summer Biannual Bibliothon.
Toinen mihin osallistuin, ja minkä "voitinkin", oli Epic Readsin isännöimä Reading Decathlon, jonka aikana piti lukea kymmenessä päivässä kymmenen romaania. Lukumaratonin ajankohdan sai asettaa itselleen sopivaan aikaan, ja siksi uskonkin että onnistuin haasteessa.
Nyt marraskuun lopussa alkaa Tome Topple, kahden viikon haaste, jonka aikana tulee lukea ainoastaan yli 500-sivuisia romaaneja. Itselläni on lukulistalla kolme kirjaa, joista ainakin kaksi haluan saada luettua tuon kahden viikon aikana. Tällaisista haasteista saa mukavasti potkua tarttua kirjoihin, jotka ovat jo pidemmän aikaa olleet kirjahyllyssä odottamassa vuoroaan!


torstai 8. lokakuuta 2015

Kirjoja, kirjoja, kirjoja

Kesäkuukaudet ja syyskuu ovat olleet melko hiljaisia lukemisen suhteen. Lontoosta raahaamastani läjästä olen lukenut vain puolitoista kirjaa (Magician's Assistant oli todella erilaista luettavaa, mutta viihdyin. Invisible Library on edelleen kesken, mutta lähinnä siksi että se on niin hyvä etten haluaisi kirjan loppuvan!), enkä sitten paljon muuta. Aloittanut Fifty Shades -sarjasta miesnäkökulman kirjan, mutta todennut että rasittava tyyppi, mä lemppaisin jo, ja sitten lemppasinkin: koko kirjan.

Nyt lokakuun alussa kuitenkin riemastuin. Olen pohdiskellut NaNo-projektiani, ja sillä ajatuksella luin viime viikonloppuna nuoruuden kirjojani läpi (ja todennut että en kyllä pysty kirjoittamaan rentoa nuorten romaania). Lisäksi olen löytänyt muutaman tutustumisen arvoisen teoksen työpaikallani olevasta kirjahyllyllystä, jonne saa tuoda kirjoja "kiertoon."

Viime perjantaina luin hyllystä löytämäni David Safierin "Huono karma"-kirjan, ja hymyilin läpi kirjan. Hilpeä kirjoitustyyli, samaistuttava päähenkilö (tiettyyn pisteeseen), ja opettavainen tarina samalla kun hauska. Kirjan luki yhdeltä istumalta, ja sitten tyytyväisenä palautti kiertoon. Tällaisia kevyitä suupaloja lisää.


Sanoo hän, joka aikoo NaNossaan kirjoittaa eeppistä fantasiaa... Mutta tällainen kevyt kirjallisuus on hankala tyylilaji, ei pystyisi.


Alkuviikosta latasin puhelimeeni uuden sovelluksen: kirjojen Netflix-vastineen, jossa on kotimaisia kirjoja! Sovelluksen nimi on Fabula, ja päätin ottaa sen koekäyttöön. Hyvä päätös, koska heti löysin luettavaa. Muun muassa facebookin uutisvirrassa on pyörinyt mainos "Odinin lapsi"-nimisestä kirjasta, joka on kiinnostanut. Ja Fabulasta löytyi! Toivottavasti tulevana viikonloppuna ehdin paneutumaan siihen syvemmin. Muutama vuosi sitten ilmestynyt steampunk-novellikokoelma sieltä näkyi myös löytyvän, ja toivottavasti paljon muuta mielenkiintoista.

Ja toki vanha Twilight-fani 10-vuotisjuhlapäivän kunniaksi lataa näytepalan ensimmäisen kirjan genderswap-versiosta. Ensimmäiset kaksi sivua eivät ole vakuuttaneet. Katsotaan.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Karuselli

Kirjojen omistamisen lisäksi on tärkeää omistaa paikka, jossa niitä tärkeitä romaaneja säilyttäisi. Henkilökohtaisesti kauniit ja käytännölliset huonekalut ovat erityisen tärkeitä - niin tyylikkäältä kuin sisustuslehtien harkitun sotkuiset kirjaläjät näyttävätkään, itselleni kirjojen helppo tavoitettavuus on tärkeässä asemassa.

Olen saanut isoäidiltäni ison, arvokkaan tummasävyisen, kolmiosaisen kirjahyllykompleksin, jossa on vitriiniosuuksia ja avohyllyjä. Kirjojen varastoiminen tällaiseen hyllyyn on nautinnollista; tilaa on runsaasti, ja aakkosjärjestyksellä kikkailukin on mahdollista. Tämä superorganisointi loppui kuitenkin kuin seinään, kun ystävän kautta toteutui pitkäaikainen haaveeni.


Böknäsin legendaarinen Karuselli-hylly muutti meille kesäkuussa. Ystäväni oli perinyt hyllyn, mutta ei kokenut sitä omaan sisustussilmäänsä sopivaksi. Itse taas olen kuolannut kalusteita jo vuosia, mutta nuukuus on aina iskenyt. Nyt saimme kuitenkin kumpaakin tyydyttävän vaihtokaupan avulla Karusellin minun omaisuudekseni. Ja voi sitä paijauksen määrää mitä hylly on jo saanut osakseen! Ahkeran uudelleen järjestelyn ja hiomisen jälkeen hylly on saanut sisällökseen suosikkikirjani (ja myöskin tyylikkäimmät kirjani) arvoisessaan järjestyksessä. 

Tämä jos mikä on läpi elämän kestävää rakkautta ensi silmäyksellä.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Shelfari

Jotkut ovat mahdollisesti huomanneet oikeassa sivupalkissani kollittelevan virtuaalisen kirjahyllyn. Kirjahyllyn tarjoaa sivusto nimeltään Shelfari, joka
"is a community-powered encyclopedia for book lovers.
Create a virtual bookshelf, discover new books, connect with friends and learn more about your favorite books – all for free."



Eli sivustolle luodaan oma profiili, jonne aletaan kasaamaan omaa kirjahyllyä. Kirjoille on kolme kategoriaa; kirjat jotka olen lukenu, kirjat joita luen parhaillaan sekä kirjoja joita suunnittelen lukevani. Kirjoille myös kirjoitetaan arvioita ja luokitellaan muullakin tapaa. 
Shelfarissa myös verkostoidutaan muiden jäsenten kanssa, sivustolla ollaan kavereita kuten facebookissakin ja voi liittyä oman kiinnostuksen mukaan erilaisiin ryhmiin ja myös haasteisiin.

Kuten huomaatte, sivusto on siis englanninkielinen. Sieltä löytyy kuitenkin yllättävän hyvin myös suomalaisten kirjailijoiden teoksia, kovin montaa ei omilta listoiltani ole ainakaan jäänyt puuttumaan.

- susa-li