keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Top Ten Tuesday: Ten Books You Recently Added To Your To-Be-Read List

Follow my blog with Bloglovin

Blogi sai osaksensa pienen nuorennusleikkauksen nimenvaihdon ja ulkoasumuokkauksen kautta. Jos sitten taas aktivoituisi vähän kirjoittelemaan. Sen kunniaksi vanhan memen kautta herättelyä.


Vaikka onkin jo keskiviikko, otetaan pala Top Ten Tuesdayta, teemalla, kymmenen kirjaa, jotka tuoreimpina löytyvät pitää-lukea -listaltani.

10. Ensimmäiseksi mainitsen kirjan, jonka itseasiassa luin jo, nimittäin eilen (ja eilen oli memen varsinainen päivä, joten lasketaan mukaan!). Tammara Webberin Easy ja Breakable ovat ihanan pohdiskelevia kaikessa romantiikassaan, ja eilen luin kirjailijan kolmannen kirjan sarjaan, nimeltään Sweet. Sweet kertoo kahden edellisen kirjan päähenkilön, Lucasin parhaan ystävän, Boycen tarinan. En tiedä miksi en jo aiemmin tarttunut tähän kirjaan, mutta nyt sairasloman kunniaksi oli hyvä aika. Taattua Contours of the Heart -laatua, kaunis rakkaustarina lapsuuden flash backeilla höystettynä, tehden tarinasta astetta mielenkiintoisemman.

9. Wheel of Timen eli Ajan Pyörän viimeiset osat. Robert Jordan menehtyi ennen sarjan päättämistä, ja viimeiset kolme osaa on kirjoittanut Jordanin muistiinpanojen pohjalta Brandon Sanderson. Sarjan kääntäjä Karisto teki kuitenkin päätöksen olla suomentamatta näitä viimeisiä osia. Olen aiemmin lukenut sarjaa suomeksi, ja nyt pitäisikin vaihtaa lennosta kieltä. Tämä ei mielestäni olekaan lainkaan niin helppoa, joten olen päättänyt lukea koko sarjan uudelleen englanniksi, ennen kuin tartun viimeiseen kolmeen osaan. Perinteisesti olen lukenut Ajan Pyöriä kesäisin (niin kuin toiset ihmiset dekkareita), joten ehkä tartun tähän toimeen tänä kesänä.

8. Ostin viime syksynä edellisellä Lontoon vierailullani kaksi osaa Mary Robinette Kowalin Glamourist Histories -sarjaa, osat kolme ja neljä. Olen aiemmilla Lontoon reissuillani ostanut kaksi ensimmäistä osaa, ja lukea hotkaissut ne saman tien. Nyt en kuitenkaan ole ehtinyt/saanut aikaiseksi lukea näitä ostoksiani. Nämä hienosti Austen-tyylistä historiaa ja taikuutta yhdistelevät kirjat ovat ehdottomasti siis listalla, etenkin kun tiedän niistä nauttivani. Without a Summer on sarjan kolmas osa, lisäksi hyllyssä on odottamassa neljäs, ja viideskin osa on jo ilmestynyt. Taitaa olla Lontoon reissu siis ohjelmassa kesälomalla...

7. Uusin Finlandia-voittaja, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät, kiinnostaa. En usein lue kotimaisia kirjailijoita, vielä vähemmän Finlandia-voittajia. Tästäkin olen kuullut, että kirja on raskaanpuoleinen, joten harvemmin suomeksi lukevalle luultavasti lähes mahdoton tehtävä. Silti kiinnostaa, ja jos kirjastossa tulee vastaan niin melko varmasti tarttuu mukaan.

Tai jos löytyy hyvässä tarjouksessa, niin voisi ottaa tämän yöpöydälle ikuisuusprojektiksi. Eikös jokainen yöpöytä tarvitse yhden sellaisenkin?

6. Eleanor and Park. Liityin vähän aikaa sitten yhteen Facebookin lukupiireistä. Tämä Rainbow Rowellin kirja oli itse asiassa huhtikuun kirja, jonka latasin Kindle-sovellukseeni, mutten ole edelleenkään lukenut. Olen kyllä aloittanut. Kirja vaikuttaa hyvältä ja mielenkiintoiselta. Erehdyin vaan taas sortumaan pahaan tapaani, eli kurkistamaan kirjan loppuun. Virhe, loppuratkaisu ei miellyttänyt, joten kirja on edelleen kesken ja lähestulkoon hylättynä. Olen kuitenkin varma, että kokonaisuutena kirja olisi hyvä lukuelämys, kurjasta lopustaan huolimatta. Nyt pitäisi vain tarttua uudelleen.

5. Osallistuin alkuvuodesta harrastukseni roller derbyn tuomarointiklinikkaan Kööpenhaminassa. Huipputason tuomarit Yhdysvalloista puhuivat paljon asiaa, ja tiputtelivat myös lukuvinkkejä luentonsa sekaan. Kaikki kirjavinkit kiinnostavat, mutta yhden noukkiakseni: Psychology of Officiating, kirjoittaneet Robert S. Weinberg ja Peggy A. Richardson. Luen harvoin mitään muuta kuin fiktiota. mutta yksi poikkeus on lajini sääntökirja. Toiseksi poikkeukseksi voisin ottaa mukaan urheilupsykologian, ja erityisesti tuomarointiin liittyvät teokset. Tavoitteeni kehittyä tuomarina ovat kuitenkin korkealla, mistään tällaisesta ei voisi olla mitään muuta kuin hyötyä.

4. Kaapeistani löytyy iso pino kirjoja, jotka ovat jossain vaiheessa syystä tai toisesta kiinnostaneet, olen kyseisen kirjan hankkinut, enkä sitten koskaan lukenut. Nämä kaikki voisin listata tähän, mutta mainitaan nyt yksi joka tuli vastaan juuri siivotessani keittiön (!) kaappeja. Princess Ben, kirjoittanut Catherine Gilbert Murdock. Törmätessäni kirjaan kaapeissani, ei mitään hajua mistä on kyse. Hetken tutkittuani löysin kirjan myös Goodreadsin to-read -listoilta, ja koska olen kirjan myös tilannut, on hinku lukea teos ollut ilmeisen kova. Ja miksei: orvoksi jäänyt prinsessa joka tutustuu magian saloihin. Ei tarvitse kauaa miettiä miksi kirja on päätynyt listoilleni.

3. Roller derbyn aloitettuani olen kahminut käsiini lajista kertovaa fiktiota, lukemisesta kun olen ollut innostunut huomattavasti kauemmin kuin mistään urheilusta. Olen lukenut aimo kasan mukavan kevyttä hömppää, jossa vähintään toinen osapuoli harrastaa lajia. Vähän aikaa sitten törmäsin Goodreadsin suosituslistoilla lupaavan kuuloiseen kirjaan: tarina, joka yhdistelee yliluonnollista ja roller derbyä!
Tästä syystä Kindlestäni löytyy tällä hetkellä sample eli näytepalanen käsittämättömän ylihinnoiteltua (18 puntaa digikirjasta!) Demon Derbyä, kirjoittanut Carrie Harris. Tavallaan toivon että kirja on huono, ihan vain hinnan takia. Mutta teema on niin herkullinen, että odotukset ovat kyllä korkealla.

2. Luin viime vuonna Patrick Rothfussin esikoisteoksen, Tuulen nimen. Pitkästä aikaa luin jotain suomeksi, ja pidin lukemastani. Rothfussia suomentaa pieni fantasiaan keskittynyt kustantamo Kirjava, joka kääntää myös Tulen ja Jään lauluja (Game of Thrones) suomeksi. Käännöstyö tehdään rauhassa, ja laadun huomaa. Siksi olenkin odottanut sarjan kakkososan käännöstä, enkä lähtenyt lukemaan englanniksi. Kuninkaansurmaajan kronikoiden toinen osa, Viisaan miehen pelko, ilmestyy loppukeväästä Kirjava kustannuksen mukaan. Sitä odotellessa.

1. Ehdoton ykkönen on 31. toukokuuta ilmestyvä uusin Jamie McGuire: Beautiful Sacrifice. Ihanan kevyttä hömppää hyvin kirjoitetussa, mukaansa tempaavassa paketissa. Beautiful Sacrifice on jo viides kirja kertomassa Maddoxin veljesten tarinaa, onneksi tämän jälkeen on vielä yksi veli läpi käymättä.

Olen rakastanut kaikkia edellisiä osia, ehkä eniten viimeisintä eli Beautiful Redemptionia. Kirjailijan taidot kehittyvät kirja kirjalta, ja viimeisimmässä kirjassa oli mukavaa actionia rakkausasioiden ohella. Löysin itsestäni hingun lukea agentti-romaaneja...

1 kommentti:

  1. Ajan Pyörä kirjasarja on aivan mahtava! Minullakin on ollut tapana lukea sitä kesäisin :D

    VastaaPoista