Viivi Hyvönen: Mahlaa suonissaan

Suomalaista fantasiakirjallisuutta on siunatun vähän, sillä suurin osa siitä on aivan uskomatonta kuraa. Muutama poikkeus tähän kuitenkin on, ja tässä nyt yksi niistä; Viivi Hyvösen (s. 1981) Mahlaa suonissaan.

Mahlaa suonissaan on kirjailijan toinen kirja (ensimmäistä ei kannata erityisemmin huomioida. Kirjailija on sen kirjoittanut 14-vuotiaana, ja sen ikävä kyllä huomaa), jonka hän on kirjoittanut ollessaan vasta 18-vuotias. Silti kirjan tarina on uskomattoman kypsä ja hyvin suunniteltu.

Tämän fantasiakirjan päähenkilö on nuorukainen, luostarikoulussa enonsa luona asuva Haukka. Haukka on syntynyt kahden maailman väliin, tuntemattomaksi jääneelle metsinkäis-isälle ja kulkurien parissa eläneelle äidilleen Kaikulle.

Arki luostarikoulussa äpäränä ei ole mitään luksusta, mutta pian kirjan alettua Haukka temmataan luonnollisesti mukaan suureen seikkailuun, kun kulkurien ja metsinkäisten keskuudessa kytee kapina Valtakunnan hallitsijaa, Velhoa vastaan.

" "Aikamoinen harhautus", Näätä puuskahti laiskasti.
"Harhautus?" Haukka kysyi katsahtaen kummastuneena Kokkoon.
Kulkuripäällikkö kohotti katseensa ja nyökkäsi vakavana. "Loppujen lopuksi tämä selvitetään Muorin ja Velhon välillä. Vain siten asia saadaan päätökseen."

Kuului vaimea napsahdus, kun tikari iskeytyi karttaan tarkasti keskelle Tornilaa. Haukka katsahti yllättyneenä oksistoon ja näki Revon katselevan alas kasvoillaan melkoisen verenhimoinen virnistys. "

 Tiedän, kuulostaa kliseiseltä. Minun mielestäni Hyvösen fantasiamaailma on kuitenkin todella virkistävä, Haukka on mainio henkilöhahmo, samoin muut päähenkilöt. Kaikki muutkin henkilöt ovat nimetty yhtä kuvaavasti kuin Haukka, ja onkin kovin rattoisaa lukea fantasiaa, jossa ei ole turhaa nimillä kikkailua.
Kirjailijan kuvailu on mukaansa tempaavaa, ja aivan pienesti spoilatakseni, mielestäni ei ole montaa hienompaa asiaa kuin päähenkilön kannalta huonohko loppu. Ja vielä kun kuvailu on niin loistavaa, että päähenkilöön samaistuu ja hänen kohtalostaan liikuttuu.

" Kirves oli isketty hakkuupölkkyyn, jonka vieressä oli Vuolaan valmiiksi karsima runko. Haukka hakkasi silloin tällöin halkoja, muttei koskaan kaatanut itse puita. Ympäröivä metsä oli näennäisen valoisuutensa kätköissä monia synkimpiä tiheikköjä salaperäisempi, ja nuorukainen oli varma, että lähistöllä eli sekä dryadeja että mitä moninaisempiahenkiä. Hän ei koskisi elävään puuhun pitkällä tikullakaan ilman jonkun lupaa. "

Plussaa myös siitä, että kirjassa on käytetty suomalaisperäisiä sanoja itsepäisyyteen saakka. Harvinaista herkkua fantasian alueella, että ei ole lähdetty vähintään viikinkilähteille.

- susa-li