Derkinhovin väestä kertovat kaksi kirjaa ovat osa tänä vuonna kuolleen britin, Diana Wynne Jonesin, suurta fantasiakirjatuotantoa. Nämä ovat ainoat kirjat, joita häneltä olen lukenut, ja niiden perusteella pitäisi lukea kyllä enemmänkin.
Kyseiset kirjat tarjoavat hieman erilaisen näkökannan fantasiamaailmaan.
Derkinhovin musta ruhtinas sijoittuu erilliseen fantasiamaailmaan, jonka on ottanut komentoonsa toisesta ulottuvuudesta, meidän maailmastamme tullut herra Chesney. Kyseinen Chesney käyttää fantasiamaailmaa turismin kohteena, järjestäen sinne seikkailumatkoja nyt jo 40 vuoden ajan. Kyseiset seikkailumatkat ovat tuhonneet fantasiamaailmaa jo vuosien ajan, ja herra Chesney on lähes orjuuttanut maailman kaikki ihmiset toimimaan tahtonsa mukaan. Nyt kansa on kuitenkin kypsä, ja velhojen johdolla aletaan järjestää vastarintaa.
Oraakkelit kertovat vastarinnalle, että he voivat voittaa vain valitsemalla tietyn henkilön sen vuoden Mustaksi ruhtinaaksi (jonka rooli on esittää kiertueiden pääpahista) ja tietyn henkilön viimeisen kiertueryhmän opasvelhoksi. Tämä valinta osuus vaihtoehtovelhoon nimeltä Derk, joka työkseen jalostaa ja kasvattaa lihaasyöviä lampaita ja muita erikoisuuksia, sekä hänen 14-vuotiaaseen poikaansa Bladeen.
Tarinan jatko-osa, Aarnikotkan vuosi, kertoo Derkin nuorimmasta tyttärestä Eldasta, ja tämän taikakoulutuksesta velhojen yliopistossa. Velhoyliopisto on rahapulassa, niinpä koulun rehtori lähettää kaikkien oppilaiden vanhemmille rahankerjuukirjeitä. Vastineeksi kirjeistä yliopisto saakin rahan sijaan kiukkuisia sukulaisia ja sekalaisen joukon salamurhaajia. Tämän takana ovat luonnollisesti Eldan ryhmätovereiden sukulaiset.
Koska yliopisto on opetuksen ja muunkin suhteen rappiolla, tulee Eldan ystävineen ottaa salamurhaajilta suojautuminen omiin kokemattomiin käsiinsä. Lisähässäkkää tuovat myös naapurivaltion puolelta meren takaa saapuvat aarnikotkajoukot sekä yliopiston rehtorin kuuhulluus.
Derkinhovi jatko-osineen ovat piristävää vaihtelua normaalisti niin kovin vakavasti itsensä ottavassa fantasia-genressä. Etenkin Derkinhovin musta ruhtinas parodioi perinteistä fantasiamaailmaa parrakkaine velhoineen ja muine fantasiakliseineen. Tällainen fantasiatyyli onkin suosikkini, mikä ei tosin varmaankaan toimisi niin hyvin ellen olisi lukenut osaani perinteisen eeppisestä fantasiasta.
Oi että, nämä olivat minun suursuosikkejani yläasteikäisenä, pitäisi varmaan lukea uudelleen. Muistaakseni nämä olivat nimenomaan todella hauskoja ja kliseitä tuulettavia. Kiitos kun muistutit :)
VastaaPoistaJoo, itse kans löysin nämä joskus yläasteella, mutta edelleen toimivat yhtä hyvin =)
VastaaPoista