Ernest Cline: Ready Player One

"Kytkin molemmat pistoolit automaattitulitukselle ja vedin liipasimia siirtyessäni huoneesta toiseen ja lanasin jokaisen tielleni tulevan tietokonehahmon. Vartijat ampuivat takaisin, mutta heidän luotinsa kimpoilivat vaarattomasti haarniskastani. Panokset eivät loppuneet, koska joka laukaisulla uusia teleportattiin lippaiden pohjalle.

Tämän kuun ampumatarvikelaskusta tulisi tolkuton." 

Huh, nyt onkin menossa oikein scifi-viikko (ja harvinaisen aktiivinen sellainen). Samalla kun itse etsin kirjastosta käsiini Enderin, törmäsi mieheni tähän viime vuonna suomennettuun teokseen, joka on herättänyt paljon huomiota. Kun mies ei sitä sitten heti ottanut luettavaksi, ajoin edelle. 

Ernest Clinen erikoisromaanin maailmassa eletään vuotta 2044, ja maapallon resurssit ovat vähissä ja elo ankeaa. Onneksi on virtuualitodellisuus OASIS, jonne on hyvä paeta reaalimaailman ikävyyttä. Oasiksessa tapahtuu suurin osa maailman toiminnasta muutenkin: ihmisillä on työpaikkoja virtuaalitodellisuudessa, ja päähenkilömme Wade käy lukionsa poistumatta lainkaan kotoaan. 

Oasiksen keksijä ja omistaja on kuollut tarinan alkaessa viisi vuotta sitten, jättäen jälkeensä valtavan omaisuuden vailla perijöitä. Kyseinen multimiljardööri-nero onkin järjestänyt omaisuudestaan valtavan, kolmiosaisen pääsiäismunanmetsästyskilpailun, jonka vihjeinä toimii 80-luvun populaarikulttuuri kaikessa monimuotoisuudessaan. Tarina alkaa kun päähenkilömme Wade on löytänyt ensimmäisen portin, ja tapahtumat alkaavat kelaamaan hurjalla vauhdilla eteenpäin, kun "munastajat" ympäri maailmaa käyvät taistoon. 

Olen itse syntynyt vasta aivan 80-luvun lopussa, joten en ole elänyt kirjan hehkuttamaa vuosilukua niin, että voisin sanoa eläneeni. Tarinassa vilisevät viittauksen kultaiseen kasariin ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi tuttuja, ja vaikka eivät olisikaan, tarina imaisee oitis mukaansa. Tarinan kulku ei hidastu hetkeksikään, ja luinkin kirjan lähes yhdeltä istumalta eilisen vapaapäiväni aikana. Ja odotan, että pääsen lukemaan kirjan uudelleen ja uudelleen. Nautittavaa juonen kuljetusta, mielenkiintoisia henkilöhahmoja, ja ihana nörttitodellisuus! Kirjallisuusviitteitä oli vähiten, niitä jäin eniten kaipaamaan.

Kirjaa on kritisoitu arvosteluissa syvyyden puutteesta. Itse olin hirmu tyytyväinen, kun kirjasta puuttui niin montaa muuta vaivaava turha sanakikkailu kokonaan. Lauserakenteet olivat perinteisiä, eikä lukuenergiaa kulunut liikaa lukemansa analysointiin. Tarvitseeko kaiken nyt aina olla niin kovin syvällistä! Itselleni kirjallisuus on aina tarjonnut rennon mahdollisuuden eskapismiin ja sitä tämä kirja tarjoaa. 
Hahmojen yksiulotteisuutta on myös kritisoitu. Mielestäni hahmot, Wade ja hänen virtuaalimaailman kautta tuntemansa ihmiset ja ystävät, ovat päin vastoin hyvinkin samaistuttavia. Vaikka Wade tuntee kirjan muut hahmot ainoastaan Oasiksen kautta, välittyy kaikista kuitenkin läpi ihmisyys, ja hahmoista valikoituu ne suosikit ja inhokit. Tarinan ihmisiä jää kaipaamaan kirjan lopussa.

Orson Scott Card: Ender('s game)

"Heidän järjestäytyessään saapumispäiviensä mukaisesti Ender kulki edestakaisin käytävällä. Melkein kolmekymmentä hänen sotilaistaan oli uusia, suoraan lähtöryhmästä saapuneita, täysin kokemattomia taistelussa. Jotkut olivat jopa alaikäisiä - ovea lähinnä olevat olivat surkuhupaisan pieniä. Ender muistutti itseään siitä, että samanlaiselta hänkin oli varmaan näyttänyt Bonzo Madridista tullessaan ensimmäisen kerran armeijaan. Mutta Bonzolla oli ollut selvitettävään ainoastaan yksi alaikäinen sotilas." 

Ah, vanha kunnon scifi-klassikko. Ilmestynyt vuonna 1986, minun lukemani suomenkielinen painos (suomentanut Veikko Rekunen) on ilmestynyt vuonna 1990. Orson Scott Cardin teos Ender's game, suomennetulta nimeltään yksinkertaisesti Ender. Enderistä puhutaan, että tämä klassikko on useiden sotakoulujen suosituksena oppilailleen, että tämä teos opettaa hienosti sotastrategiaa. En tiedä militaria-hyödystä, mutta vilpittömästi suosittelen kyllä kaikille, jotka arvostavat perinteistä, laadukasta scifi-kirjallisuutta.

Tiivistettynä juoni kertoo tulevaisuuden maailmasta, maailmasta, jonka lähihistoriasta löytyy täpärästi voitettu alien-sota ötököiksi (bugs) kutsuttuja muukalaisia vastaan. Sodan toistumista peläten maailma on muuttunut. Ihmisten elämää ja eritoten lisääntymistä rajoittavat moninaiset hallituksen asettamat säännöt, ja lapsia tarkkaillaan ja koulutetaan syntymästä asti seuraavaa alien-sotaa varten. Päähenkilömme Ender valitaan sotakouluun kuuden vuoden kypsässä iässä, ja kirja seuraa Enderin elämää seuraavan viiden vuoden ajalta.

 Itse tartuin tähän kirjaan jälleen kerran elokuvan johdattamana. Marraskuussa on tulossa tähän ja kirjan jatko-osaan, Kuolleiden puolustajaan, perustuva elokuva. Kuulin tulevasta elokuvasta ystäväpiirimme sisällä, ja etsin kirjan nopeasti käsiini. Olen noin kymmenen vuotta sitten lukenut Cardin Alvin-sarjaa, ja pidin niistä kirjoista silloin. En kuitenkaan jostain syystä ikinä etsinyt käsiini miehen muita kirjoja (luultavasti johtuen 14-vuotiaan itseni scifi-rajoittuneisuudesta). Ender oli kuitenkin hieno elämys. Tarina on mukaansa tempaava, ja teksti laadukasta. Olen tunnettu siitä, että jos kirja ei viimeistään 50 ensimmäisen sivun kuluessa käy mielenkiintoiseksi, jää se kesken. Ja nykyään olen ollut erityisen huono lukemaan mitään suomenkielistä. Tämän kirjan kohdalla molemmat ongelmat jäivät syrjään. Kirja tempaisi mukaansa ensimmäisessä 10 sivussa, ja teksti oli tarpeeksi tasokasta, joten lukukieli ei ollut ongelma. 

"Kunpa olisimme pystyneet puhumaan teille, kuningatar sanoi Enderin sanoin. Mutta koska se ei onnistunut, me pyydämme vain tätä: älkää muistako meitä vihollisina vaan traagisina sisaruksina, jotka kohtalo tai luoja tai evoluutio muutti ruumiiksi. Jos olisimme suudelleet, se olisi ollut sellainen ihme joka olisi tehnyt meidät inhimillisiksi toistemme silmissä. Sen sijaan me surmasimme toisiamme. Silti me toivotamme teidät tervetulleiksi kestiystäviksi. Tulkaa kotiimme, maapallon tyttäret, asukaa käytävissämme, kerätkää satoa pelloiltamme. Me emme voi tehdä sitä, te olette nyt meidän kätemme. Kukkikaa, puut; kypsykää, pellot; lämmittäkää, auringot; olkaa hedelmälliset, planeetat. He ovat meidän kasvattityttäriämme ja he ovat tulleet kotiin."

Karuselli

Kirjojen omistamisen lisäksi on tärkeää omistaa paikka, jossa niitä tärkeitä romaaneja säilyttäisi. Henkilökohtaisesti kauniit ja käytännölliset huonekalut ovat erityisen tärkeitä - niin tyylikkäältä kuin sisustuslehtien harkitun sotkuiset kirjaläjät näyttävätkään, itselleni kirjojen helppo tavoitettavuus on tärkeässä asemassa.

Olen saanut isoäidiltäni ison, arvokkaan tummasävyisen, kolmiosaisen kirjahyllykompleksin, jossa on vitriiniosuuksia ja avohyllyjä. Kirjojen varastoiminen tällaiseen hyllyyn on nautinnollista; tilaa on runsaasti, ja aakkosjärjestyksellä kikkailukin on mahdollista. Tämä superorganisointi loppui kuitenkin kuin seinään, kun ystävän kautta toteutui pitkäaikainen haaveeni.

 

Böknäsin legendaarinen Karuselli-hylly muutti meille kesäkuussa. Ystäväni oli perinyt hyllyn, mutta ei kokenut sitä omaan sisustussilmäänsä sopivaksi. Itse taas olen kuolannut kalusteita jo vuosia, mutta nuukuus on aina iskenyt. Nyt saimme kuitenkin kumpaakin tyydyttävän vaihtokaupan avulla Karusellin minun omaisuudekseni. Ja voi sitä paijauksen määrää mitä hylly on jo saanut osakseen! Ahkeran uudelleen järjestelyn ja hiomisen jälkeen hylly on saanut sisällökseen suosikkikirjani (ja myöskin tyylikkäimmät kirjani) arvoisessaan järjestyksessä. 

Tämä jos mikä on läpi elämän kestävää rakkautta ensi silmäyksellä.