torstai 15. maaliskuuta 2018

Lukutavoitteita kuluvalle vuodelle

Tervehdys pitkästä, pitkästä aikaa blogin puolelle. Melkein puolitoista vuotta on kulunut edellisestä päivityksestä, ja sitäkin ennen oli pitkään varsin hiljaista. Nyt toiveissani olisi kuitenkin aktivoitua tälläkin puolella, lukemiseni kun on ollut runsasta. Haluan nyt aloittaa tauon jälkeen puhumalla kuluvan vuoden lukutavoitteistani, ja tavoistani seurata niiden toteutumista.



Innostuin jo edellisvuoden puolella erilaisista kalenteriharrastuksista. Tänä vuonna minulla on ensimmäistä kertaa käytössä bullet journal, mutta ainoastaan lukupäiväkirjana. Pidän "lukuletussani" (lettu muistikirjan merkin, Leuchtturm, mukaan) kirjaa lukemisistani koko vuoden sekä kuukausittaisen seurannan merkeissä. Lisäksi kirjoitan jokaisesta lukemastani kirjasta lyhyen arvion, seuraan ostamiani kirjoja ja niiden päätymistä luettujen hyllyyn. Suosikkisivujani ovat kuitenkin erilaiset tracker-sivut, joilla seuraan itselleni asettamiani tavoitteita, ja jopa yksittäisen kirjan luku-urakkaa.

Koko vuoden lukemisia seuraan yksinkertaisena listana, kuukausiin eriteltynä, mutta myös näin visuaalisessa muodossa. Kirjahylly lähti vuoden alusta liikkeelle tyhjänä. Sitä mukaa kun luen kirjoja, kirjoitan teoksen nimen selkämykseen ja väritän. Loppuvuodesta hylly onkin aivan eri näköinen. Hyllyssä on paikka toistaiseksi 80 kirjalle, mutta tilaa ylityksillekin on. 

Jokaista kuukautta varten olen tehnyt oikealla näkyvän kaltaisen kuukausisivun. Laatikoissa listaan kyseisessä kuussa luettuja kirjoja, ostamiani kirjoja sekä mielenkiintoisia uutuuksia. Lisäksi kuukauden päiviin merkkaan kun saan jonkin kirjan luettua. Aloituspäiviä en merkitse ylös.
Tässä näkyvissä on tammikuu, toistaiseksi paras lukukuukauteni seitsemällä luetulla teoksella.


Kuluvan vuoden projekteista, tracker-sivuista, suosikkini on yllänäkyvä aukeama Ajan Pyörä -sarjan lukemiseen. Olen vuosia sitten lukenut sarjan kaikki suomeksi ilmestyneet osat, englanniksi ensimmäiset 11 osaa (suomennettuna 29 kirjaan). Robert Jordanin kuoltua ja Brandon Sandersonin kirjoittaessa viimeiset kolme osaa Karisto kuitenkin päätti olla suomentamatta loppuja kirjoja. Pettymys oli melkoinen... Nyt viime jouluna ostin sitten kaikki 15 kirjaa, esiosan ja 14 varsinaista osaa, itselleni joululahjaksi. Tämän vuoden projektina on lukea kaikki nämä. Urakka on melkoinen, Ajan Pyörä kun on eeppistä fantasiaa. Joka kirja on yli 600-sivuinen ja raskasta kahlattavaa.
Sarja kuitenkin lukeutuu nuoruuden suosikkeihini, alkuosan kirjat olen lukenut useaan kertaan.

Parhaillaan olen menossa kolmannessa osassa. Olen tehnyt trackereita myös yksittäisiä sarjan osia varten, jokaisen luvun listaten. Kuvassa oikealla näkyy parhaillaan kesken olevan kirjan trackeri. Väritän lukujen pieniä lippuja sitä mukaa, kun saan luettua.


Osallistun myös muutamaan isompaan haasteeseen. Lukuletustani löytyy aukeama Popsugarin haasteelle sekä Helmet-lukuhaasteelle. Olen tehnyt itseäni varten koostetun listan erilaisista '100 kirjaa, jotka jokaisen tulisi lukea elinaikanaan' -artikkeleista. Suosikkini on kuitenkin yllänäkyvä, 18 kirjaa jotka lukea vuonna 2018. Tämä lista on koostettu hyllyssäni olemassaolevista kirjoista. Nämä kirjat olen listannut vuoden vaihteessa omistamistani kirjoista, ja valikoitu puhtaasti sen mukaan mitkä sillä hetkellä kiinnostivat eniten. Saamattomuudestani kertoo paljon se, että tältä listalta en ole lukenut vielä yhtään kirjaa...

Kaiken kaikkiaan ykköstavoitteeni tälle vuodelle on kuitenkin lukea paljon ja kirjoja joista pidän. Elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen.


"Take time to do what makes your soul happy."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti