Syksyn kuulumisia

Edellisestä postauksesta on humahtanut taas useampi kuukausi, aika vähän palautella eloa blogipuolellekin kuulumisten merkeissä. Postausaiheita on kertynyt ihan kivasti, vielä kun löytäisi aikaa ja energiaa niiden asianmukaiseen purkamiseen. Nyt tässä lyhyesti, ehkä sitten joulunpyhinä tarkemmin asiaa.

Syksyn paras uusi kirjatuttavuus on (tähän mennessä) ollut Mary Robinette Kowalin Glamourist -sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Shades of Milk and Honey sekä Glamour in Glass. Törmäsin kirjoihin taannoisella Lontoon matkallani, ja ne ovat täydellinen yhdistelmä Jane Austen -idolisaatiota hänen aikansa henkeen sekä lumoavaa taikuutta. Kevyttä lukemista iltojen iloksi, selkeitä vaikutelmia Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, mutta sehän ei ole suinkaan mikään ongelma.

Syksyn isoin pettymys oli minulle Divergent-trilogian päätösteos Allegiant. Odotin päätösosaa pitkään pidettyäni kovasti kahdesta edellisestä, mutta vaikka kirja on ilmestymisestään saakka ollut Kindlessäni, se ei tempaa mukaansa ja (tein väärin, myönnän) kurkistettuani kirjan lopun, menetin lopunkin innon lukea teosta loppuun.

Syksyn Potter-hetki (joita on ollut erityisen runsaasti) ei ole viimeviikkoinen 3,5 -tuntinen tatuoinnin hakkaus kaikessa tuskassaankaan, vaan taannoisen Lontoon-matkani kohokohta: vierailu Warner Bros studioilla, Harry Potter -elokuvien huimien lavasteiden joukossa. Mykistävää, kaiket rahat vievä Gift Shop, ja mikä parasta, siellä sai valokuvata! Tämän aiheen tuon varmasti vielä paremmin esille.

Suosikkiopettajani luokkatila.

Tulevan vuoden odotetuin, kirjaa ei varsinaisesti ole, mutta kokonaisuudessaan odotan innoissani ensi vuotta. Ensimmäinen vuosi ikinä, kun ei ole lainkaan kouluvelvotteita ja osaan lukea! Tämän syksyn aikana olen pikku hiljaa tottunut siihen, että tulen töistä kotiin ja voin istua loppuillan ilman mitään velvotteita. Television katselun alkuhuuma on helpottanut =D ja huvikseen lukemisen ilot palautuvat hitaasti mutta varmasti. Ensi vuonna luvassa siis oletettavasti enemmän lukemista kuin aiemmin, työelämään astumisesta nauttimista kaiken kaikkiaan.

Carpe librum

Jestas, onpas taas tullut päivitystaukoa, ja nyt ei voi enää edes vedota koulukiireisiin. Näemmä vain tavallinen työarki on vienyt mukanaan - työpäivän jälkeen tulee harvoin tehtyä enää mitään, ja viikonloppuvapaista ottaakin irti sitten senkin edestä. Loppukesä meni yhdessä hurauksessa ja nyt onkin edessä syksy uusine (tai uusvanhoine harrastuksineen).

Intoilen tällä hetkellä uudempana asiana sisustuksesta ja vanhempana asiana luovasta kirjoituksesta. Vuosikausiksi kirjoittaminen on jäänyt lähes nollaan, ajoittain vain vilkaissut keskeneräisiä käsikirjoituksia. Nyt viime viikolla aloitin kuitenkin kansalaisopiston luovan kirjoittamisen kurssin, jossa opettaja kerran viikossa ns. "potkii persuulle" kirjoittamisen suhteen. Viime viikonloppu tulikin vietettyä vanhojen keskeneräisten käsikirjoitusten parissa, tutkien olisiko siellä jatkamiskelpoista materiaalia - jopa romaaniksi asti.

Luettua on tullut harmittavan vähän vapaa-ajalla, ja senkin edestä vanhoja tuttuja. Lueskelin viime viikolla Eddingsin pariskunnan Althaluksen pitkästä aikaa. Edelleen tarina tempaa mukaansa, mutta kertomistavasta tunnuin vähän kasvaneen ulos. Nyt olen kirjoittamisprojektini lomassa lueskellut Victoria Hanleyn Bellandran kristallia, minkä koen vahvaksi kirjalliseksi esikuvaksi. Sieltä haen rakenteellista mallia omiin sepustuksiini.
Ja Potteria. Ficceinä ja varsinaisia kirjoja. Syksyn aikana on luvassa tatuointiprojektia aiheen tiimoilta, katsotaan koska saan mahdollisesti tänne kuvaa näkyviin... ^^

Ernest Cline: Ready Player One

"Kytkin molemmat pistoolit automaattitulitukselle ja vedin liipasimia siirtyessäni huoneesta toiseen ja lanasin jokaisen tielleni tulevan tietokonehahmon. Vartijat ampuivat takaisin, mutta heidän luotinsa kimpoilivat vaarattomasti haarniskastani. Panokset eivät loppuneet, koska joka laukaisulla uusia teleportattiin lippaiden pohjalle.

Tämän kuun ampumatarvikelaskusta tulisi tolkuton." 

Huh, nyt onkin menossa oikein scifi-viikko (ja harvinaisen aktiivinen sellainen). Samalla kun itse etsin kirjastosta käsiini Enderin, törmäsi mieheni tähän viime vuonna suomennettuun teokseen, joka on herättänyt paljon huomiota. Kun mies ei sitä sitten heti ottanut luettavaksi, ajoin edelle. 

Ernest Clinen erikoisromaanin maailmassa eletään vuotta 2044, ja maapallon resurssit ovat vähissä ja elo ankeaa. Onneksi on virtuualitodellisuus OASIS, jonne on hyvä paeta reaalimaailman ikävyyttä. Oasiksessa tapahtuu suurin osa maailman toiminnasta muutenkin: ihmisillä on työpaikkoja virtuaalitodellisuudessa, ja päähenkilömme Wade käy lukionsa poistumatta lainkaan kotoaan. 

Oasiksen keksijä ja omistaja on kuollut tarinan alkaessa viisi vuotta sitten, jättäen jälkeensä valtavan omaisuuden vailla perijöitä. Kyseinen multimiljardööri-nero onkin järjestänyt omaisuudestaan valtavan, kolmiosaisen pääsiäismunanmetsästyskilpailun, jonka vihjeinä toimii 80-luvun populaarikulttuuri kaikessa monimuotoisuudessaan. Tarina alkaa kun päähenkilömme Wade on löytänyt ensimmäisen portin, ja tapahtumat alkaavat kelaamaan hurjalla vauhdilla eteenpäin, kun "munastajat" ympäri maailmaa käyvät taistoon. 

Olen itse syntynyt vasta aivan 80-luvun lopussa, joten en ole elänyt kirjan hehkuttamaa vuosilukua niin, että voisin sanoa eläneeni. Tarinassa vilisevät viittauksen kultaiseen kasariin ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi tuttuja, ja vaikka eivät olisikaan, tarina imaisee oitis mukaansa. Tarinan kulku ei hidastu hetkeksikään, ja luinkin kirjan lähes yhdeltä istumalta eilisen vapaapäiväni aikana. Ja odotan, että pääsen lukemaan kirjan uudelleen ja uudelleen. Nautittavaa juonen kuljetusta, mielenkiintoisia henkilöhahmoja, ja ihana nörttitodellisuus! Kirjallisuusviitteitä oli vähiten, niitä jäin eniten kaipaamaan.

Kirjaa on kritisoitu arvosteluissa syvyyden puutteesta. Itse olin hirmu tyytyväinen, kun kirjasta puuttui niin montaa muuta vaivaava turha sanakikkailu kokonaan. Lauserakenteet olivat perinteisiä, eikä lukuenergiaa kulunut liikaa lukemansa analysointiin. Tarvitseeko kaiken nyt aina olla niin kovin syvällistä! Itselleni kirjallisuus on aina tarjonnut rennon mahdollisuuden eskapismiin ja sitä tämä kirja tarjoaa. 
Hahmojen yksiulotteisuutta on myös kritisoitu. Mielestäni hahmot, Wade ja hänen virtuaalimaailman kautta tuntemansa ihmiset ja ystävät, ovat päin vastoin hyvinkin samaistuttavia. Vaikka Wade tuntee kirjan muut hahmot ainoastaan Oasiksen kautta, välittyy kaikista kuitenkin läpi ihmisyys, ja hahmoista valikoituu ne suosikit ja inhokit. Tarinan ihmisiä jää kaipaamaan kirjan lopussa.

Orson Scott Card: Ender('s game)

"Heidän järjestäytyessään saapumispäiviensä mukaisesti Ender kulki edestakaisin käytävällä. Melkein kolmekymmentä hänen sotilaistaan oli uusia, suoraan lähtöryhmästä saapuneita, täysin kokemattomia taistelussa. Jotkut olivat jopa alaikäisiä - ovea lähinnä olevat olivat surkuhupaisan pieniä. Ender muistutti itseään siitä, että samanlaiselta hänkin oli varmaan näyttänyt Bonzo Madridista tullessaan ensimmäisen kerran armeijaan. Mutta Bonzolla oli ollut selvitettävään ainoastaan yksi alaikäinen sotilas." 

Ah, vanha kunnon scifi-klassikko. Ilmestynyt vuonna 1986, minun lukemani suomenkielinen painos (suomentanut Veikko Rekunen) on ilmestynyt vuonna 1990. Orson Scott Cardin teos Ender's game, suomennetulta nimeltään yksinkertaisesti Ender. Enderistä puhutaan, että tämä klassikko on useiden sotakoulujen suosituksena oppilailleen, että tämä teos opettaa hienosti sotastrategiaa. En tiedä militaria-hyödystä, mutta vilpittömästi suosittelen kyllä kaikille, jotka arvostavat perinteistä, laadukasta scifi-kirjallisuutta.

Tiivistettynä juoni kertoo tulevaisuuden maailmasta, maailmasta, jonka lähihistoriasta löytyy täpärästi voitettu alien-sota ötököiksi (bugs) kutsuttuja muukalaisia vastaan. Sodan toistumista peläten maailma on muuttunut. Ihmisten elämää ja eritoten lisääntymistä rajoittavat moninaiset hallituksen asettamat säännöt, ja lapsia tarkkaillaan ja koulutetaan syntymästä asti seuraavaa alien-sotaa varten. Päähenkilömme Ender valitaan sotakouluun kuuden vuoden kypsässä iässä, ja kirja seuraa Enderin elämää seuraavan viiden vuoden ajalta.

 Itse tartuin tähän kirjaan jälleen kerran elokuvan johdattamana. Marraskuussa on tulossa tähän ja kirjan jatko-osaan, Kuolleiden puolustajaan, perustuva elokuva. Kuulin tulevasta elokuvasta ystäväpiirimme sisällä, ja etsin kirjan nopeasti käsiini. Olen noin kymmenen vuotta sitten lukenut Cardin Alvin-sarjaa, ja pidin niistä kirjoista silloin. En kuitenkaan jostain syystä ikinä etsinyt käsiini miehen muita kirjoja (luultavasti johtuen 14-vuotiaan itseni scifi-rajoittuneisuudesta). Ender oli kuitenkin hieno elämys. Tarina on mukaansa tempaava, ja teksti laadukasta. Olen tunnettu siitä, että jos kirja ei viimeistään 50 ensimmäisen sivun kuluessa käy mielenkiintoiseksi, jää se kesken. Ja nykyään olen ollut erityisen huono lukemaan mitään suomenkielistä. Tämän kirjan kohdalla molemmat ongelmat jäivät syrjään. Kirja tempaisi mukaansa ensimmäisessä 10 sivussa, ja teksti oli tarpeeksi tasokasta, joten lukukieli ei ollut ongelma. 

"Kunpa olisimme pystyneet puhumaan teille, kuningatar sanoi Enderin sanoin. Mutta koska se ei onnistunut, me pyydämme vain tätä: älkää muistako meitä vihollisina vaan traagisina sisaruksina, jotka kohtalo tai luoja tai evoluutio muutti ruumiiksi. Jos olisimme suudelleet, se olisi ollut sellainen ihme joka olisi tehnyt meidät inhimillisiksi toistemme silmissä. Sen sijaan me surmasimme toisiamme. Silti me toivotamme teidät tervetulleiksi kestiystäviksi. Tulkaa kotiimme, maapallon tyttäret, asukaa käytävissämme, kerätkää satoa pelloiltamme. Me emme voi tehdä sitä, te olette nyt meidän kätemme. Kukkikaa, puut; kypsykää, pellot; lämmittäkää, auringot; olkaa hedelmälliset, planeetat. He ovat meidän kasvattityttäriämme ja he ovat tulleet kotiin."

Karuselli

Kirjojen omistamisen lisäksi on tärkeää omistaa paikka, jossa niitä tärkeitä romaaneja säilyttäisi. Henkilökohtaisesti kauniit ja käytännölliset huonekalut ovat erityisen tärkeitä - niin tyylikkäältä kuin sisustuslehtien harkitun sotkuiset kirjaläjät näyttävätkään, itselleni kirjojen helppo tavoitettavuus on tärkeässä asemassa.

Olen saanut isoäidiltäni ison, arvokkaan tummasävyisen, kolmiosaisen kirjahyllykompleksin, jossa on vitriiniosuuksia ja avohyllyjä. Kirjojen varastoiminen tällaiseen hyllyyn on nautinnollista; tilaa on runsaasti, ja aakkosjärjestyksellä kikkailukin on mahdollista. Tämä superorganisointi loppui kuitenkin kuin seinään, kun ystävän kautta toteutui pitkäaikainen haaveeni.

 

Böknäsin legendaarinen Karuselli-hylly muutti meille kesäkuussa. Ystäväni oli perinyt hyllyn, mutta ei kokenut sitä omaan sisustussilmäänsä sopivaksi. Itse taas olen kuolannut kalusteita jo vuosia, mutta nuukuus on aina iskenyt. Nyt saimme kuitenkin kumpaakin tyydyttävän vaihtokaupan avulla Karusellin minun omaisuudekseni. Ja voi sitä paijauksen määrää mitä hylly on jo saanut osakseen! Ahkeran uudelleen järjestelyn ja hiomisen jälkeen hylly on saanut sisällökseen suosikkikirjani (ja myöskin tyylikkäimmät kirjani) arvoisessaan järjestyksessä. 

Tämä jos mikä on läpi elämän kestävää rakkautta ensi silmäyksellä.

Cassandra Clare: City of Bones (Mortal instruments 1)

Niin pitäisi lopettaa young adult -kirjojen lukeminen. Nyt useamman kerran jo käynyt niin, että kirja on ihan jees, tarpeeksi jees että se tulee luettua loppuun, ja aloitettua jatko-osakin. Ja sitten siinä vaiheessa tajuaa millaista sontaa sitä on tullut luettua.

City of Bones on ensimmäinen osa viisi-osaista Mortal Instruments-sarjaa. Kirjailija Cassandra Clare on ollut tuottelias kirjoittaen muitakin sarjoja, mutta törmäsin arvosteluissa useisiin plagiointisyytteisiin.

Tartuin Luukaupunkiin törmätessäni tähän uuteen "ilmiöön" elokuvajulisteen muodossa. Kirjasta on tulossa elokuvaversio tämän vuoden elokuussa, ja ainakin traileri vaikuttaa todella lupaavalta. Ehkä elokuva on saanut osakseen karsintaa, jota kirja ei valitettavasti ole kokenut.

Päähenkilö on 15-vuotias Clary, tyttö joka ei olekaan niin tavallinen teini kuin luulee. Nopeasti Clary ja hänen paras ystävänsä Simon joutuvat tempaistuksi New Yorkin yliluonnollisiin kerroksiin, joissa riehuvat demonit, niiden metsästäjät sekä lukuisat muut olennot.

Kirjassa ärsyttävää alusta asti on, että mitään ei selitetä kunnolla. Ensimmäiset sata sivua kuluivatkin turhautuneessa tilassa, kun kovasti paljon tapahtuu ja ilmaantuu uusia hahmoja, mutta mitään ei vieläkään kunnolla ymmärrä. Kun asioita sitten vihdoin aletaan selittää, se tapahtuukin juurta jaksain, niin että omaa ajattelua kirja ei sitten vaadikaan enää lainkaan. Dialogi on hieman ontuvaa siinä mielessä, että ei kukaan ikinä sano oikeasti noin! Huumori on sarkastista, kevyesti hymäyttävää, mutta siihen se jää. ...Nyt kun arviotani tutkin, ihmettelen miten edes sain kirjan kokonaan luettua =D Ja olen huolestunut tulevaisuudestani, sillä kun osti kaikki viisi kirjaa kerralla Kindlenä, sai kaksi ikään kuin kaupan päälle.

Yhteenvetona: Vetovoimainen kirja, joka sitten loppujen lopuksi onkin vähän pettymys toista kirjaa aloittaessa. Mutta ehkä tästä saadaan hyvä elokuva (niin kuin uskottelin Beautiful Creaturesin kohdalla. Oh well.)

- susa-li

Top Ten Tuesday: 10 hienointa kirjan kantta

Long time no ocean! Kylläpä on elämä vienyt mennessään, ensin kuumeista opinnäytetyön viimeistelyä ja sitten tempaisikin jo työelämä mukaansa. Koko ajan olen kyllä rentoutunut lukemisen avulla, mutta en kovastikaan mitään mainitsemisen arvoista. Beautiful Disasterin jatko-osa Walking Disaster ilmestyi. Se oli ihan ok, sen enempää siitä ei oikein osaa sanoa. Ja lopun edestä lukeminen on tapahtunut internetin ihmeellisessä maailmassa, lukien uutta ja vanhaa Harry Potter -fanfictionia. Aiheesta pitää ehkä joskus postata. Tai sitten ei...

Mutta nyt päivän aiheeseen. Tämän viikon meemiaihe ei kolahtanut, siksi valitsin jonkin muun listalta. Nyt siis "Top Ten Favorite Book Covers Of Books I've Read"

10. Vaikka ykkössuosikkejani ovat perinteiset, piirretyt kannet, vetoaa
 myös tällainen moderni, tyylikäs kansi kuin Divergent-trilogiassa. Teema on tyylikäs, sopii hienosti scifi-maailmaan, ja trilogian kaikissa kansissa on yhtenevä teema. Ja kohokuvioista plussaa! Ainakin amerikkalaispainoksen pokkareissa kansissa on kiiltoa ja kohoa, hienoa kun kirja tuntuu sormiinkin erilaiselta.


9. Eragon-saagan kannet. Lohikäärmeet ovat tunnetusti suosikkiaiheitani, ja näissä kansissa lohikäärmeet näyttävät hyviltä. Jokainen lohikäärme on erivärinen, tuoden vaihtelua kansiin. Jokainen kansi myös esittelee yhden saagan lohikäärmeistä, jotka tulevat asteittain mukaan.Toki olemassa on hienompiakin lohikäärmekansia, mutta kyllä nämä top-kymppiin pääsevät.

8. Harry Potterin suomalaiset kannet. Yleisestä mielipiteestä huolimatta voin sanoa, että rakastan Mika Launiksen kansitaidetta, vaikka ne ovatkin hyvin erilaiset kuin muilla. Ja toki myös ruotsalaiset, englantilaiset ja amerikkalaiset kannet ovat upeita. Suomalaiset kannet ovat kuitenkin ensimmäinen kosketus Pottereihin minulla, ja varmaankin siitä johtuen Harry näyttää aina minulle siltä kuin Launis hänet on visioinut.Samaa ei kyllä voi sanoa mm. Draco Malfoysta, jonka hiukset ovat väärän väriset 2. kirjan kannessa...

7.  Anne McCaffreyn Pernin lohikäärmeritarit -kirjojen kannet. Kannet ovat iloisen värikkäitä, kauniisti piirrettyjä, ja kuvaavat lohikäärmeet mahtavasti. Liskot eivät ehkä ole niin klassisen lohikäärmeitä kuin ajattelen, mutta sopivat täydellisesti kirjoihin ja niiden kuvaamiin, ei niin klassisiin liskoihin.

6. Taas yksi lohikäärme-kansi. Yksi nuoruuden suosikkikirjasarjoistani (toimii edelleenkin): Lumotun metsän kronikat. Muistan, että lainasin kuvassa näkyvän sarjan ensimmäisen osan juurikin kirjan kannen perusteella. Mystisen pelottava lohikäärme, ja kauniin satukirjamainen asettelu kaikkine kehyksineen ja kauniine prinsessoineen. Tässä kannessa ei ole mitään sellaisia ärsyttäviä virheitä, mitä esim. Pottereiden kansissa esiintyy. Kannen yksityiskohdat täsmäävät kirjan kuvauksiin.

5. Stephenie Meyerin Twilight-saagan kansitaide. Tätä ei vain voi jättää mainitsematta; edelleen saatan unohtua tuijottelemaan koko sarjan kansitaidetta, ja jäädä pohtimaan mikä näistä onkaan mielestäni hienoin. Riisuttu yksinkertaisuus, upea musta tausta ja kauniit, pelkistetyt valokuvat. Kansitaide sopii loistavasti synkän tyylikkääseen genreensä, tällaisia kansia enemmän!

4. DragonLance -saagojen kannet ovat kaikki mielettömän hienoja, klassisen eeppisiä fantasiakansia. Käsin piirrettyä, taidokasta jälkeä. Esimerkiksi valitsin kronikoiden kolmannen osan kannen, johtuen yhdestä simppelistä asiasta: ehtymätön rakkauteni Raistlin-hahmoa kohtaan. Raistlin on alusta asti hieman synkähkö, mysteerinen velho, joka sitten myöhemmin valitsee selkeämmin puolensa, ollen entistä vastustamattomampi pimeyden velhona. Raistlin on harvassa kannessa niin lumoavasti vangittu kuin tässä kuvassa. Vaikka hän on vielä punaisissa kaavuissa, on ilme jo mahtavan juoni, tihkuen sitä kaikkea älyä ja vallanhimoa. Toki, on koko sisarussarja - Caramon, Kitiara ja Raistlin - hienosti ikuistettu. Raistlinia voittanutta ei vain ole.

3. No se aito ja alkuperäinen Taru sormusten herrasta, kotimainen kansi. Tämä on se kansi millä kirja löytyy omasta hyllystäni, ja jolla varustettuna olen kirjan ensimmäistä kertaa lukenut. Olen aiemminkin mainostanut, miten vähän arvostan elokuva-kansia. Ja ylipäätään aina epäilen kansitaiteiden uudistamista uusia kirjapainoksia ottamista. Mitä sitä vanhaa, hyvää, kaunista vaihtamaan.

2. Roope Ankan elämä ja teot. Don Rosan piirrokset ovat tietysti kaikki mielettömiä. Roope Ankka on kuitenkin se kuningas ankkojen joukossa, ja tämä kansi sopii niin upeasti Roopen nuoruuden tarinoiden kanneksi. Se tausta kaikelle, miten kyseisestä herrasta on tullut iän myötä niin äreä ja sulkeutunut. Rahaa rakastavalla ankalla on muitakin ajatuksia kuin finanssit!

1. David & Leigh Eddingsin Althalus. Kaikissa Eddingsin kirjoissa on hieno kansitaide, mutta mielestäni Althalus vaatii erityismaininnan, ja ykkössijan tässä listauksessa. Muistan, kun olin jo lukenut Belgarionin ja Mallorean tarut, ja törmäsin perusruokakauppamme Prisman kirjahyllyssä Eddingsien uutuuteen. Ensin huomion kiinnitti mielettömän hieno, kohopainatuksellinen kansi (ja kissa!), ja sitten vielä päälle se ilo, että kyseessä on uusi Eddings!

- susa-li

the Host valkokankaalla

Vuosi sitten luin ensimmäisen kerran Stephenie Meyerin scifi-teoksen, the Hostin, eikä se jäänyt siihen yhteen kertaan, todellakaan.

Nyt kirja on saapunut valkokankaille, virallinen ensi-ilta on huomenna, mutta ennakkonäytös on kiva, ja elokuva on siis jo nähty. Ja voi mikä leffasovitus! Ensimmäistä kertaa voin sanoa olevani miltei täysin tyytyväinen suosikkikirjan elokuvaksi muuntamiseen.

Elokuvasta oli osattu jättää juuri oikeita kirjan osasia pois, niin että tarina toimi jouhevasti, eikä tuntunut että mitään tärkeää olisi jäänyt pois. Kun mietin juonta ei-kirjanlukeneen näkökulmasta, uskoisin että se toimii heillekin eikä jää aukkoja tarinan ymmärtämiseen.

Ja näyttelijävalinnat! Kuvia katsoessa epäilytti, mutta ei epäilytä enää. Saoirse Ronan tekee loistavaa työtä kahtiajakautuneena Melanie/Wandana, ja kaikki muutkin pelaavat hyvin yhteen. Jamie oli hieman nuorempi kuin olin itse ajatellut, mutta saattaa johtua omista mielikuvistani.
Suosikkihahmoni kirjassa oli Ian, eikä elokuvaversio hahmosta tuottanut pettymystä.

Elokuva kestää reilun 2 tuntia, ja pituus on juuri sopiva. Missään vaiheessa ei alkanut pitkästyttää. Kaiken kaikkiaan, olen haltioitunut.

Don Rosa-fani tuunaa

Olen lukenut Aku Ankkaa jo paljon ennen kuin osasin lukeakaan. Heti kuitenkin kun sitä lukutaitoa löytyi, alkoi löytyä myös ymmärrystä Aku Ankkojen eroista ja paremmuudesta. En ole ikinä oikein ymmärtänyt Carl Barksin hohtoa, mutta sen sijaan Don Rosan tyyli kolahti alusta asti, ja lujaa kolahtikin.

Kun Don Rosa mm. terveysongelmien vuoksi teki päätöksen lopettaa uransa, julkaisi muiden maiden ohella myös Suomi Rosan kaikki tarinat yhtenä kokoelmana. Tämä kokoelma oli pakko saada, vaikka se maksoikin sahramia, erityisesti opiskelijan näkökulmasta. Ja näin aiemmin hankitut Rosan kirjat jäivät "tyhjän panteiksi". Ja kun Kuusade-blogi jakoi aivan mahtavan tuunausidean, alkoi ankkafanin korvien välissä raksuttaa.

Kaapissani on jo muutaman vuoden pyörinyt halpa pari kohtuullisen rumia kiiltonahkamaihareita. Joskus jossain mielenhäiriössä olivat näyttävinään hyviltä, mutta käyttämättä ovat jääneet. Kengät olivat siis juuri passelit uhrattaviksi mahdollisesti epäonnistuvan projektin käyttöön.

Ja tässä kuvassa muita tarvikkeita. Pieniksi palasiksi leikeltynä Don Rosan Paino-ongelmia sekä Aarre lasimaljassa. Parit pienet sakset. Yleisliimaa sekä decoupage-lakkaa, tässä tapauksessa vanhaa servettilakkaa. Sekä ne kengät. Lopputuloksesta tuli varsin hieno, vaikka itse sanonkin:

Tästä innostuneena viriää jo vaikka minkälaisia ideoita. Hulk-ballerinat! Kaikkia mahtavia kirjekuorilaukkuja. Mikä vain nahkainen ei ole enää turvassa. Ilmassa on uuden harrastuksen tuntua ^_^

Top Ten Tuesday: Herraseuraa kirjallisuudesta

Lähestyvästä ystävänpäivästä, ja toisesta meemeilijästä inspiroituneena hetken tauon jälkeen taas tiistailistailua. Ja mikä mahtava aihe; jos tuo oma mies ei olisi seurana ystävänpäivänä, ketkä kirjallisuuden miehistä kelpuuttaisinkaan seurakseni ^_^ Arvon herrat siis aakkosjärjestyksessä:

1. Althalus. Suosikkini David ja Leigh Eddingsin tuotannosta on yksinään seisova kertomus Althalus-varkaan seikkailuista. Ja millainen lurjus nimihahmo onkaan, mutta siinä kaikessa niin sympaattinen.

2. Aybara, Perrin. Vietin vuosia haaveillen omasta sepästäni Ajan Pyörien kunnollisen susimiehen vuoksi. Vielä kun Perrin kärsii Robert Jordanin kammottavan naiskuvan edustajan kanssa, olisin mielelläni pelastanut Perrinin parempiin käsiin.

3. Bhaer, Friedrich, tai kuten kuulostaa tutummalta, professori Fritz. Nallekarhumainen, kaikille aina niin ystävällinen ja niin antelias että on köyhä mies, Pikku Naisten jatko-osien maailmasta. Mies, joka valloitti rasavilli-Jon sydämen, ja niin olen minäkin vetistellyt monistellen Viimevuotisten ystävien lopussa.

4. Cullen, Edward. Auttamattoman nolo Twilight-fani kun olen, niin pakkohan tämä on myöntää. Kuulun leiriin Team Edward. Elokuvien Eetu yritti pilata kaiken, mutta aina kirjoihin palatessani saan takaisin sen mielikuvieni Edwardin. Edward on syy, miksi Twilightit pysyvät suosikkikirjojeni listalla, eikä stalkkaavat, ylisuojelevatkaan ominaisuudet häiritse yhtään.

5. Darcy, Fitzwilliam. Syy miksen ole Ylpeyden ja ennakkoluulon jälkeen lukenut muita Austenin kirjoja, en vain voi uskoa että kukaan voisi olla niin lumoava kuin ihana mr. Darcy.

6. Haukka. Viivi Hyväsen Mahlaa suonissaan -kirjan päähenkilö jää lopussa ihan yksin. Mielelläni voisin lähteä Haukan yksinäisen taipaleen seuraksi, ja koittaa vielä vaikka muuttaa nuoren miehen mielen siitä loppuelämän kurjuudesta.

7. Majere, Raistlin. Tämä punainen velho aikanaan aloitti pinttymäni synkkiin velhoihin. DragonLancen mystinen nuori mies kiehtoi nuoren tytön mieltä, ja edelleen Raistlinin voittanutta ei ole, kun perinteisestä fantasiasta ja perinteisistä velhoista puhutaan. Mutta mieluummin jo niissä mustissa samettikaavuissaan.

8. Murtagh Morzaninpoika. Eragon itse on vähän ärsyttävä kaikessa täydellisyydessään, mutta nimihenkilön veli sen sijaan voisi olla hyvinkin mieleinen tuttavuus. Lohikäärme-kumppani on vain se viimeinen silaus.

9. Prinssi Landen. Uskomattoman koukuttavan Bellandran kristallin sankari, joka varttuu tarinan myötä nimensä veroiseksi päivän pelastajaksi, joka epätoivossaankin pysyy uskollisena.

10. Snape, Severus, kuten minun päässäni Kalkaros luontevammin taipuu. Ikuinen fiksaatio arvon liemimestariin, jolla on se purevin kieli ja mieli. To ensnare the senses... Eikä Alan Rickman näyttelijävalintana helpottanut tätä yhtään. Ikuinen Potter-suosikkini, koska Sirius Mustahan on (kiitos fanfictionin ja 5. kirjan yhteisten joululahjojen) ikuisesti varattu Remus Lupinille.

Top (Ten) Eight Tuesday: 8 sitaattia

Rakastan sitaattien keräilyä. Nuorempana huoneeni seinät oli kuorrutettu kauniisti kirjoitetuilla sitaattilappusilla, ja lueskelin niitä usein. Harvoja olen koskana oppinut ulkoa, mutta aina ne silti ovat ilo. Tässä ei nyt kymmentä parasta (en ikinä osaisi niitä valita), mutta kymmenen satunnaista.

"I am too bold, 'tis not to me she speaks:
Two of the fairest stars in all the heaven,
Having some business, do entreat her eyes
To twinkle in their spheres till they return.
What if her eyes were there, they in her head?
The brightness of her cheek would shame those stars,
As daylight doth a lamp; her eyes in heaven
Would through the airy region stream so bright
That birds would sing and think it were not night.
See, how she leans her cheek upon her hand!
O, that I were a glove upon that hand,
That I might touch that cheek!"
Romeo and Juliet, William Shakespeare

"Before you, Bella, my life was like a moonless night. Very dark, but there were stars - points of light and reason.
... And then you shot across my sky like a meteor. Suddenly everything was on fire; there was brilliancy, there was beauty. When you were done, when the meteor had fallen over the horizon, everything went black. Nothing had changed, but my eyes were blinded by the light. I couldn't see the stars anymore. And there was no more reason for anything."
Stephenie Meyer, New Moon

"Enter stranger, but take heed

of what awaits the sin of greed,

for those who take, but do not earn

must pay most dearly in their turn.

So if you seek beneath our floors

a treasure that was never yours,

thief, you have been warned; beware

of finding more than treasure there"

J. K Rowling, Harry Potter and Philosopher's Stone

"Se on ammattiin kuuluva piirre. Se on kaikilla meillä mahtavilla sankareilla. Parin hirviön kanssa tappeleminen ennen aamiaista kiihottaa ruokahalua. 

David Eddings, Mallorean taru 

"Minä haluan tehdä tämän. Millään muulla elämässäni ei ole väliä. Elämässäni ei ole olemassa mitään muuta hetkeä kuin tämä hetki. Synnyin tätä hetkeä varten, ja jos epäonnistun, kuolen tällä hetkellä." 

Margaret Weis & Don Perrin: Hengen miekka 

"Karu totuus on, että kärsimys syventää meitä, saa värimme hohtamaan voimakkaammin ja sanamme sointumaan rikkaammin. Mutta vain silloin, jos kärsimys ei tuhoa meitä, jos se ei hävitä elämänuskoamme ja henkeämme, kykyämme visioihin ja kunnioitustamme kaikkea yksinkertaista mutta välttämätöntä kohtaan." 

Anne Rice: Vampyyri Lestat

"Miehet valitsevat ikeen,

lohikäärmeet siivet.

Miehet omistaakseen, 

lohikäärmeet eivät." 

Ursula Le Guin

"Meidän tulee rakastaa elämän pitkiä 

sairauden tunteja ja ahtaita kaipauksen vuosia

niin kuin niitä lyhyitä hetkiä kun erämaa kukkii."

Edith Södergran   

 

  

Harry Potter the Exhibition, New York

 Exhibitionista koostettu kirja, mukana tuli Tylypahkan kirje Harrylle

Koska tulevaisuudessa on edessä useampi Harry Potter -aiheinen postaus, on aika aloittaa aiheista, joista voi jo kirjoittaa. Joulukuun New Yorkin matkan ehdoton kohokohta minulle oli Harry Potter the Exhibition -näyttelyn näkeminen. Ympäri maailmaakin kiertänyt näyttely on (ainakin toistaiseksi, en löytänyt tarkkaa tietoa kuinka kauan näyttely tulee kyseisessä paikassa pysymään)  Discovery Times Squaren tiloissa, Manhattanilla, osoitteessa 226 W 44th Street, 7. ja 8. avenuen välissä. Lipun hinta aikuiselle oli 28 dollaria, eli aika samoissa kuin kaupungin isoimpien museoiden pääsymaksut.

Näyttely on yhdistelmä muutamaa "toiminnallista" osuutta ja näytteilleasetteluja elokuvien rekvisiitoista. Heti alussa on muutama toiminnallinen osuus: jonottamisen lomassa saa valita mieleisensä tupahuivin ja halutessaan muita propseja kuten taikasauvan. Sitten pääsee kuvattavaksi vihreää taustaa vasten, ja lopuksi gift shopista voi ostaa kuvan valitsemallaan Potter-maailman taustalla (me valitsimme Hagridin mökin) tai vaikka digitaalisena kopiona. Kun jonottaminen on ohi, pääsee muutama halukas sovittamaan lajitteluhattua ja lajitelluksi (haluamaansa) tupaan. Hieno hieman toiminnallinen osuus oli kulkea tekolumisateen läpi Tylyahon asemalle, jossa seisoi koulujunan veturi, näyttelyn isokokoisin propsi.

Alkuherättelyjen jälkeen alkaa sitten varsinainen näyttely, huone toisensa perään hahmojen vaatteita, henkilökohtaisia esineitä, taikaolentoja ja välillä kokonaisia luokkahuoneita lavastettuna. Ylläolevassa kuvassa Hagridin mökkiä, jossa oli näytillä Hagridin nojatuoli, johon istuminen oli sallittua. Sitä ei valkokankaalta ole tajunnutkaan, kuinka valtava Hagrid on. Kun seisoi hahmon vaatteiden vieressä, ja koitti nojatuolia, alkoi vihdoin ymmärtää miksi ne koko ajan kohkaavat puolijätin koosta =D.

Näyttelyn loppuvaiheilla on ehkä hienoin toiminnallinen osuus. Huispaus-aiheisessa salissa on pieni ruohokenttä, jolla seisoo kolme maalitolppaa, joihin saa koittaa tehdä maaleja oikealla kaadolla! Kaltaiseni hysteerisen Potter-fanin heittoenergia menikin lähinnä kaadon pitelemisestä johtuvaan hihkumiseen.

Vaikka en ole ikinä ollut mitenkään erityisen vaikuttunut Potter-elokuvista, vietinpä yli kolme vuotta Liekehtivän pikarin näkemisen jälkeen ihan boikotoidessani elokuvia, oli näyttely mielettömän hieno. Ja vaikka en ole ollut tyytyväinen elokuvaversioiden kirjoihin tekemiin muutoksiin, näyttelijävalinnat olivat mahtavia, ja koko saagan teossa huomion kiinnittäminen pieniin yksityiskohtiin oli ihailtavaa. Siksi tällaisen näyttelyn näkeminen olikin ihan mieletöntä, oli hienoa että Warner Bros on (valmis rahastamaan faneja viimeiseen asti) järjestänyt tällaisen mahdollisuuden päästä elokuvien maailmaan hieman enemmän sisälle. Voi vain kuvitella millainen elämys Floridan teemapuisto olisi!

Mutta suosittelen näyttelyä vilpittömästi kaikille, vaikka näyttelyn lipun hinta tuntuu ehkä suolaiselta, ja lopuksi gift shop vie kaikki ruokarahasikin. Lisätietoja Exhibitionin virallisilta sivuilta täältä. "Ruttuiset" kuvat on lainattu kyseisiltä sivuilta, näyttelyssä kuvaaminen oli kielletty.

Kami Garcia & Margaret Stohl: Beautiful Creatures

There were no surprises in Gatlin County.
We were pretty much the epicenter of the middle of nowhere.
At least, that's what I thought.
Turns out, I couldn't have been more wrong.
There was a curse.
There was a girl.
And in the end, there was a grave.

Helmikuussa elokuviin pyörähtävä Beautiful Creatures perustuu kirjaan, kuten elokuvan trailerissa ystävällisesti kerrotaan. Tästä uudesta ilmiöstä kiinnostuneena ostin pokkarin, ja lukaisin läpi välipäivinä. Ja Beautiful Creatures on... ihan kiva. 

Näin Goodreads kertoo kirjan juonesta: Lena Duchannes is unlike anyone the small Southern town of Gatlin has ever seen, and she's struggling to conceal her power and a curse that has haunted her family for generations. But even within the overgrown gardens, murky swamps and crumbling graveyards of the forgotten South, a secret cannot stay hidden forever.

Ethan Wate, who has been counting the months until he can escape from Gatlin, is haunted by dreams of a beautiful girl he has never met. When Lena moves into the town's oldest and most infamous plantation, Ethan is inexplicably drawn to her and determined to uncover the connection between them.

Vasta kun sain kirjan luettua, ja aloittelin toista osaa (sarja on neljäosainen), ymmärsin mikä kirjassa niin paljon ärsytti. Ymmärsin, että kirja tuo mieleeni Twilightin, käänteisillä sukupuolirooleilla. Tarina kerrotaan Ethanin näkökulmasta, joka on tavallinen ihmispoika. Joka ihastuu angstaavaan noitatyttö Lenaan, jonka mielestä heidän ei tulisi olla yhdessä. Yhdessäolo on Ethanille vaarallista, mutta kaikenvoittava rakkaus jne jne. Ihmettelenkin miksi samankaltaisuuden hoksaamiseen meni näinkin kauan. 


Lisäksi toinen osa lähes tulkoon aloittaa uudelleen saman tarinan kuin ensimmäinen osa. Tässä vaiheessa jätinkin toisen osan kesken. Jos joku on selvinnyt koko sarjan läpi, saa kertoa onko saaga oikeasti lukemisen arvoinen. Ensimmäinen osa oli nimenomaan ihan kiva, kirjan luki sujuvasti ja aika nopeasti, tarina imaisi mukaansa. Vasta toisessa osassa alkoi todella ärsyttää.

Top Ten Tuesday: Lukuhaasteita vuodelle 2013

Muutaman väliviikon jälkeen taas Top Ten Tuesday (onnellista uutta vuotta 2013 kaikille!). Uuden vuoden kunniaksi ajattelin tehdä pienen listan kirjoista, joita nyt alkavan vuoden aikana voisi olla kiva lukea, vanhojen "ystävien" ohessa.

1. Jane Austenia. Olen edelleenkin lukenut Austenilta vain Ylpeyden ja ennakkoluulon, vaikka rakastan kyseistä teosta. Tämän vuoden tavoitteena voisi olla edes vaikkapa Järki ja tunteet.

2. H. P. Lovecraftia. Edellisessä postauksessani esittelin hienot, uudet kokoelmateokset. Nyt tavoitteena olisi, etteivät ne jäisi vain koristeiksi. Pelailemme jonkun verran lautapelejä ja myös pöytäroolipelejä. Lovecraft voisikin nyt auttaa minua selvittämään, mikä ihme se Cthulhu on.

3. Casual Vacancy. Rowlingin uutuus tuli hankittua heti ilmestymispäivänä, mutta kun en heti tempautunut tarinaan mukaan, se jäi kesken. En vain voi uskoa, etten ole lukenut jotain Rowlingin kirjaa, ja ajattelinkin, että täytyisi se kerran ainakin läpi lukea ennen kuin toteaa huonoksi.

4. Kirjahyllyssämme osa kirjoista on sellaisia, joita en ole lukenut, nimittäin miehekkeen murto-osa. Douglas Adamsia en oikein jaksa isompina annoksina, samoin kuin en Terry Pratchettiakaan. Forgotten Realms, kokeiltu, ei nappaa. Mutta sen sijaan Tom Clancy, yksi miehen suosikeista, on vielä testaamatta. Ehkä ensi vuonna voisi antaa tuntemattomalle mahdollisuuden.

5. Liikkuva linna. Pidän valtavasti Diana Wynne Jonesin Derkinhovin mustasta ruhtinaasta sekä jatko-osasta, mutta muita kirjoja hänen tuotannostaan en ole lukenut. Menneenä viikonloppuna tuli juuri ihmeteltyä kirjaan perustuvaa animea televisiosta, ja vaikutti mielenkiintoiselta.

6. Tigana, osat 1 ja 2. Löysin menneenä vuonna kirjat pilkkahintaan kirpputorilta ja kannoin kotiin (kovakantisia, hyväkuntoisia fantasiakirjoja? Ihan sama mitä ovat, ostoskoriin!). Muistan joskus yläasteikäisenä aloittaneeni ensimmäisen osan lukemisen ja jättäneeni kesken. Nyt sarjalle voisi antaa uuden mahdollisuuden, ehkä lisääntynyt ikä on parantanut kirjoja. Ja kun ne nyt löytyvät omista kokoelmistakin...

7. Tämä nyt ei varsinainen haaste ole tälle vuodelle, mutta sitäkin suurempi hypetyksen kohde. Walking Disaster ilmestyy huhtikuussa!

8. Toinen ei myöskään haaste: Divergentin ja Insurgentin jatko-osa Veronica Rothilta ilmestyy nykyisen suunnitelman mukaan syksyllä, sitä odotellessa!

9. No se Hobitti! Tämä on osittain jo menneenkin vuoden haaste, aloitin Hobitin ennen elokuvan näkemistä. Ja olen lukenut kirjaa aiemmin ainakin kolme kertaa, aina jättäen kesken. Ei lasten klassikon kuulu olla näin ylivoimainen! Plus, annoin juuri joululahjaksi kyseisen kirjan kummitytölleni, joten jos kohta 8-vuotias kummityttöni on lukenut Hobitin ennen minua, nolottaa todella.

10. JOTAIN KOTIMAISTA. Olen todella huono lukemaan mitään suomalaista (ja lisääntyvässä määrin huono lukemaan suomeksi). Nyt voisi olla aika yrittää päästä yli kotimaisen kirjallisuuden dissaamisesta ja löytää jotain lukemisen arvoista, suomalaista laatukirjallisuutta. Anna-Leena Härköstä tai Johanna Sinisaloa ei lasketa, heistä pidän jo valmiiksi.